Miksi taiteilijat tekevät omakuvia??

Olen törmännyt monesti varsinkin ei taiteilija-tallaajien pohtivan taiteilijoiden omakuvia & miksi niitä tehdään.

Tätä pohdin itse asiassa itsekin vielä muutama vuosi sitten, kun olin ”vain” esiintyjä/näyttelijä enkä ollut vielä tehnyt stillejä teoksia ( joita aloin muuten tekemään ns. koronan pakottamana, kun esiintymiset peruuntui- että pystyin jatkamaan työtä varjotaiteen parissa. And now I <3 it! )

NIIN mutta asiaanasiaan Miksi taiteilijat tekevät omakuvia?

”Omakuva on paitsi kuva fyysisestä sinusta, se kertoo yleensä myös jotain sisimmästäsi, ajatuksistasi, luonteestasi tms. Omakuvalla taiteilija haluaa kertoa ulkomuodon lisäksi myös persoonallisuudestaan. Omakuva voi olla realistinen tai täysin abstrakti tai jotain siltä väliltä. ” Näin kertoilee google ja hyvin kertoileekin tällä kertaa- näinhän se on.

Omalla kohdalla olen huomannut, että omakuvia on alkanut syntymään, kun olen alkanut tulla sinuksi omien eri puolien kanssa (ja myös koittujen einiinhyvien- kokemusten kanssa): näitä puolia/kokemuksia on helpompi tuoda esiin omakuvan kautta kuin esimerkiksi kirjoitellen tai puhellen, mm. yhteiskunnan luomien/ yhteiskunnassa vallitsevien käsitysten ja uskomusten takia, tai ihmisten (paljon) tekemän lokeroinnin vuoksi.

Itse sanon kaikelle lokeroinnilla NO NO. Menneen kauden heiniä #solastseason

Varsinkin moni taiteilijasielu tietää varmasti olotilan, kun alkaa työstämään jottain ja ei vain lähde. Tai että työstämiseen meneekin paljon enemmän aikaa, kun olet aatellut, koska lähtee, mutta mikään mitä teet, ei miellytä tai ei näytä yhtään siltä, mitä olit ajatellut.

#itsekriittisyys #perfektionismi #suorittaminen

Ja loppujen lopuksi kaikki itsekriittisyys aiheuttelee sen, että jumitut entistä enemmän ja olet entistä itsekriittisempi. Väkevä noidankehä.

On se ihmismieli vallan älytön kapistus.

Täällä onpi ollut käynnissä ensimmäisen isomman (ja itselle hyvinni tärkeän) varjonäyttelyn kokoamisen raju tuuminta & rakentaminen. Varjokuvia on tullut rakennettua ranne vääränä ja matka on ollut melkoisen takkuileva, erikoinen ja ruoskantäyteinen- itsekriittisyys on ollunna niin vahvaa ja armotonta, että huhhuh ja hyhhyh — (näyttely on siis vasta marraskuussa, van kun sitä mm. esiintyy ja opettaa myös, niin on taottava, tai yritettävä takoa, kun pysttyy ja aivot on tanassa)

Vasta parin kuukauden ajan, kun oun tehnynnä satoja harjotuksia ja meditaatioita armollisuuteen, itsekriittisyyteen ja suorittamiseen liityen, on alkanut lähteä. Ja kaiken rämpisen jälkeen Se tunne on aika uskomaton <3 (laitan tännekin loppuun linkin yhteen , suorittamiseen liityvään meditaatioon, mikä on auttanut minua paljon)

Mutta niin kai se on, jotta jos ei kiinnostaisi ja kaikki kelpaisi tyyliin ”van se välttää” (niinku Kuhmossa on tapana sanailla) ei kai se sitten olisi niin tärkeää

#taide #elän #elossa

Silti sitä armollisuutta ihteä kohtaan voisi kyllä opetella ruoskan heiluttelun välissä.
On se aika tärkeää

Armollisuutta siis ihteä kohttaan ja hymyä, ja vähän tähtipölyähi kaikille kevään poluille.

Muutin Lappiin Kemijärvelle vuonna 2024. Sosiaalisena höpöttelijänä tapani on ollut kierrellä ympäri Kemijärveä ja jututtaa eri- ikäisiä kemijärveläisiä kemijärveläisyydestä. Yllättäen marraskuussa -24 Kemijärven kaupunki pyysi minua osallistamaan kemijärveläisiä nuoria varjotaiteen pariin, että kemijärveläisten nuorten ajatukset & ääni saataisiin jotenkin näkymään ja kuulumaan. Niinpä otin varjosalkkuni ja viipotin vierailemaan Hillatien kouluun! Let´s go!

Kemijärven Hillatien koulussa pääsin työhelemään 7. ja 9. luokkalaisten kanssa. Tuntien ja rakennettavien varjokuvien aiheeksi otettiin Kemijärvi ja kemijärveläisyys. Lähdimme pohtimaan nuorten kanssa mitä on kemijärveläisyys; millainen on kemijärveläinen; mitä Kemijärvellä on; mikä on hyvää; missä olisi parannettavaa.

Tavoitteenani oli huomioida jokaisen nuoren mielipide ja ajatus, ja näin selvittää mitä nuoret oikeasti miettivät. Ei kiiltokuvakerrontaa tai vain hyvään keskittyviä kysymyksiä pohdittavaksi vaan nuoret saivat rakentaa ajatuksensa varjotaiteen muotoon juuri sellaisina kuin kukin nuori aiheen näki, koki ja ajatteli. Yhteisten päivien aikana syntyi hienoja keskusteluja, kommentteja ja varjokuvia!

TÄÄLÄ EI OO MITÄÄ

Jos kuljeskelit Kemijärven Taivaan tulien aukion liepeillä joulu- tammikuun aikana ja näit tyhjän liiketilan ikkunassa kyltin TÄÄLÄ EI OO MITÄÄ. Tämän totesi tunneilla eräs nuori. 30 minuuttia kyseinen nuori vain istui paikoillaan ja toisti minulle uudestaan ja uudestaan ”Mutta kun täällä ei ole mitään, niin mitä minä rakennan!?” Totesin, että rakenna tuo tuntosi, että täällä ei ole mitään. Ja niin hän teki, ja tarkkaan tekikin. Huomasin, että hänelle oli hyvin tärkeää saada ajatuksensa Kemijärvestä esiin. Ja näin valitettavasti koki moni muukin nuori: että kemijärvellä ei ole nuorille mitään, ei toimintaa tai tapahtumia.

Ikkunassa seisoo myös mm. ihmishahmo, johon on kirjailtu teksti ”itsekäs”. Kyseisen työn tehneet nuoret kirjoittivat: ”Itsekkyys huokuu kemijärveläisistä lähes joka tilanteessa, sekä vanhoista että nuorista”.

TÄÄLÄ O KAIKKI

Keskusteluissa nuorten kanssa esiin nousi ja varjokuviksi rakentui pienen pohdinnan jälkeen myös paljon hyviä asioita, mitä meillä täällä Kemijärvellä on. Varjokuviksi muuntui muun muassa Kemijärven luonto; lumipallonheittokisa sekä ralli-tapahtuma.  Moni nuori tuumi, että onhan meillä Kemijärvellä toisaalta vaikka mitä, kaikki ja kaikkea.

Nuorten sekä vanhempienkin paikallisten tarinoista inspiroituneena sekä nuorten teoksia tukemaan rakensin vielä itse muutamia varjokuvia nuorten teosten joukkoon, ja niin syntyi yhteisöllinen Kaikki / Ei mitään- varjoteosten kokonaisuus.

Palautetta varjojen toivottomuudesta

Teoksia oli nähtävillä Kemijärvellä Taivaan tulien aukion liikehuoneistojen näyteikkunoissa parin kuukauden ajan. Oli mielenkiintoista seurailla ihmisten reagointia ja kommentointia varjoteoksiin liittyen. Teoskokonaisuutta kiiteltiin paljon: miten se piristi kaupunkikuvaa, mutta kantautuipa korviini negatiivisempaakin palautetta. Kuulin, että osaa oli häirinnyt Täälä ei oo mitää- kyltti, joka oli kuulemma ”Liian voimakas” ja ”Luo toivottomuutta”.

Minulle tärkeimpiä asioita työssäni on se, että kun käsittelen nuorten kanssa erilaisia aiheita, nuorten näkemykset, ajatukset ja mielipiteet myös tuodaan esille juuri sillä tavalla ja sellaisina kuin nuoret mielipiteensä esittävät tai toteuttavat. Vain näin me voimme minusta kuunnella nuoria ja nähdä oikeasti nuorten tunnot ja olot.

Kun joku nuori oikeasti kokee suurta toivottomuutta kemijärveläisyydestä, asuinpaikastaan, kotikunnastaan, niin minusta kannattaisi ennemmin keskittyä pohtimaan, mitä voimme tehdä, että näin ei olisi kuin käyttää energiaa närkästyneeseen pohdintaan, kuinka nuoren taideteos loi toivottomuutta kaupunkikuvaan.

Ja ehkäpä tuo toivottomuus oli hyvä nähdä- jospa se herättelisi niitä, jotka voivat asioita kehittää.

Valkoinen kangas. Kankaan takaa näkyy mustavalkoisia, pieniä varjoja. Esiintyjä on piilossa kankaan takana. Katsojina istuu lapsia. = Varjoteatteri

Kylläpä kyllä, tämä on hyvin tavanomainen käsitys ihmisillä varjoteatterista Suomessa. Tässä blogikirjoituksessa rikon nuo suppeat käsitykset, joihin törmään harva se hetki, ja lataan pöytään (kenties) jotain uutta, mikä toivottavasti muuttaa Sinunkin käsityksiäsi varjoteatterista ja sen äärettömistä mahdollisuuksista <3

1.”Varjoteatteri on vain lapsille”

Tähän minulla on kaksi sanaa: Ei ole

Opetin varjoteatteria lapsille 10 vuotta, koska varjokurssien ja – esitysten markkinointi nuorille ja aikuisille oli tuolloin mahdotonta, töitä ei siis yksinkertaisesti saanut. Viitisen vuotta sitten päätin, että aika on kypsä ja aloin suhteellisen tunteella survomaan itseäni nuorten varjo- opettajaksi. Kova työ tuotti kuin tuottikin tulosta ja tällä hetkellä opetan pääasiassa nuoria.

Sooloesityksissä minulla on taasen Pinnan alla- esitys, mikä on suunnattu vain aikuisille, se ei missään tapauksessa ole lapsille. Olen joutunut käännyttämään Pinnan alla- esityksestä lapsiperheitä pois ovelta, koska jos nukke- tai varjoteatteri mainitaan esityksen markkinoinnissa, monet ajattelevat automaattisesti, että esitys on lapsille. Mutta EI OLE.

2. ”Varjoteatterissa varjot tehdään käsillä”

Perhana. En osaa tehdä käsivarjoja 😀 Olen ollut kerran mukana varjoesityksessä, jossa tein käsillä joutsenen. Siinäpä se, eli vastaus: ei tehdä aina. Tämä on vain yksi tyyli tehdä varjoteatteria, joka vaatii myös hyvin paljon harjoittelua ja paneutumista, kuten omakin tyylini. Tämän vuoksi en ole asiaan paneutunut.

Minua henkilökohtaisesti kiehtoo myös enemmän rakentaminen, ihmisnäyttelijän/esiintyjän yhdistäminen rakennettuihin varjohahmoihin sekä uuden kehittäminen, joten käsin toteutettu varjoteatteri jääköön muiden haltuun. Mahtava tyyli siis sekin, kun sen osaa!!

Käytän kyllä käsiäni osana hahmoja, mutta en tee käsillä hahmoja.

3. ”Varjoteatteri tehdään kankaan takaa”

Kyllä perinteisesti. Minä rakastuin siis varjoteatteriin vuonna 2007, mutta näyttelijätaustaisena minulla oli sanotaanko aika kova himo näkyviin kankaan eteen. Niinpä käänsin varjoteatterin perinteisestä poiketen niin, että teen varjot kankaan edessä, yleisön puolella.

Yleisö näkee varjojen ja varjohahmojen lisäksi siis myös minut. Joskus toimin näyttelijänä (kuten esimerkiksi sooloesityksissäni), joskus toimitan taasen enemmän esiintyjän osaa käyttäen itseäni yhtenä osana varjojen maailmaa. Erona, että näyttelijänä näyttelen puhtaammin roolia, esiintyjä esiinnyn ilman varsinaista roolia.

Palaute tyylistä on ollut ihanaa: kun varjojen lisäksi voi nähdä minut esiintyjänä sekä kaikki varjorakennelmat, joista varjot syntyvät katsojat löytävät esityksistä paljon erilaisia tasoja.

3. ”Varjoteatterissa varjot ovat mustavalkoisia”

Tämä on jännä oletus itselle, koska olen aina tehnyt värillisiä varjoja. Jo vuonna 2007, kun aloin tutustumaan varjomeininkeihin, oli selvää, että varjoihin oli saatava myös värejä. Kokeilujen kautta löysin oman tavan värien toteuttamiseen.

Rakennan siis sekä mustavalkoisia että värillisiä varjohahmoja. Jokaisen rakenteilla olevan varjohahmon kohdalla mietin, onko hahmo mustavalkoinen vai värillinen ja miksi, samoin teen esitystä valmistaessa: mitä värit merkitsevät, miksi niitä on jossain kohtauksessa ja jossain kohtauksessa ei. Tähän taas vaikuttavan muun muassa tunteet, joita varjoilla haluan kulloinkin ilmaista.

5. ”Varjoteatterissa varjot ovat pieniä”

Olen nähnyt paljon varjoteatteria, jossa varjot tosiaan ovat pieniä. Eli varjohahmoista (perinteinen sana muuten on Suomessa varjonukke, mutta minusta se kaventaa *varjohahmon kuvaa- lue enemmän alta) luodaan valolla sen kokoinen kuva kuin minkä kokoinen itse rakennettu varjohahmokin on.

Minua kuitenkin (ehkä eniten) kiehtoi juuri skaaloilla leikittely. Niinpä aloin harjoittelemaan valon ja varjon käyttäytymistä suurissa tiloissa: miten saada 20senttisestä varjohahmosta 2metrinen.

Ja jos varjohahmosta haluaa kymmenmetrisen varjokuvan, on se otettava huomioon jo hahmoa rakentaessa: ihan perusvarjohahmo ei tässä kohtaa enää nimittäin toimi täysin. Mutta mahdollista siis sekin!

*Varjohahmo (tai ”varjonukke”) on englanniksi shadow puppet eli EI shadow doll: doll on nukke, jolla leikitään ja puppet on teatterissa käytettävä nukke (huomaa Suomen kieli nukke-nukke, vaikka tarkoitus on aivan eri).

Tämä on minusta yksi asia Suomessa, mikä jo osaltaan kertoo siitä, että varjoteatteri (usein kuulen puhuttavan myös varjonukketeatterista) tai ylipäänsä nukketeatteri yhdistetään useimmiten lapsiin. Lapset leikkivät nukeilla, nuket ovat osa erityisesti lapsuutta ja lasten maailmaa.

Kysseessä on kuitenkin teatterissa ja taiteessa käytettävä ”asia”, joka kuuluu kaikille. Tästä syystä olen ottanut käyttööni varjohahmo- termin.

Toivon tämänkin osaltaan laajentavan ihmisten mielikuvia ja näkemyksiä varjoteatterista Suomessa <3