Kiusaaminen: Miksi joku kiusaa?

Erilaisuus on siistiä & rikkaus- pirun naurettava syy kiusata

Pohdin vuosien saatossa, miksi juuri minua kiusattiin. Pitkään ajattelin, että olin jotenkin helppo kohde: oli aikainen murrosikä ja olin myös vähän erilainen kuin muut, oman tien kulkija enkä esimerkiksi pitänyt samanlaisia (muoti)vaatteita kuin mitä muut piti- en halunnut, halusin olla omanlainen ja pitää vaatteita, joista itse tykkäsin, muotia tai ei.

Ja siltikin kiusaamista oli vaikea ymmärtää: minusta erilaisuus on aina ollut rikkaus ja pirun hienoa. Ja loppujen lopuksihan me ollaan kuitenkin kaikki erilaisia- eli todella järjetön, hyvin nössö syy kiusaamiselle..

Kiusaaminen = kiusaajan heikkous

Myöhemmin tajusin, että kiusaaminen ei liittynyt meihin tai minuun, ihan sama minkälainen sitä on, kiusaajat kiusaa joka tapauksessa, koska hyö on itse jotenkin epävarmoja, heillä oli huono olo tai he ovat itse kiusattuja ja koittavat nostaa itsetuntoaan kiusaamalla muita (tämänkin näin, kun yksi minun kiusaajista joutui itse kiusatuksi ja heti sen jälkeen tuli kiusaamaan minua).

Yksi syy kiusaamiseen, johon on tullut myös törmättyä, on kateus. Kun sinulla tai sinussa onkin jotain, mitä kiusaajalla ei ole: kateus muuttuu kiusaamiseksi ja ivalliseksi kommentoinniksi.

Kerro kiusaamisesta

Minä en kertonut kiusaamisesta kenellekkään ja myöhemmin olen pohtinut, miksi. Tunsin kuitenkin luotettavia aikuisia. Se oli kai osa perin suomalaista ajattelutapaa tyyliin ”prkl minä kyllä pärjään itse” (mikä on siis ollut pikkulikasta asti syvällä sisällä).

Mutta nyt ajattelen, että olisi pitänyt kertoa  jollekin heti- ihan heti, kun ensimmäiset kiusaamiskommentit tärähtivät ilmoille. Sitä olisi selvinnyt paljon vähemmällä- niin silloin alakoululaisena kuin myöhemminkin. Olisi ollut sinut itsensä kanssa aikasemmin.

Sisäistä epävarmuutta ja vääristynyt kehonkuva

Vielä vuosia kiusaamisen jälkeen olin sisältä vaihtelevasti epävarma riippuen elämän tilanteista: käymistäni kouluista; sen hetkisestä asuinympäristöstä ja ympärillä olevista, vaihtuvista ihmisistä. Kehonkuvani oli vuosia vääristynyt: tunsin olevani jotain (pahaa ja rumaa), mitä en kuulemma ollut. ihmissuhteissa olo oli välillä hyvin haastavaa: oli pirun vaikea uskoa, että toinen ihminen, ja tässä kohtaa juurikin mies, voi oikeasti haluta pelkkää hyvää.

Loppu kiusaamiselle

Miten minun kiusaaminen koulussa loppui ? Yhtenä aamuna minut valtasi yhtäkkiä olo, että tämä oli tässä- päätin, että minua ei enää kiusata. Menin kouluun ja näin heti muutaman kiusaajista. Käskin heidät tulemaan koulun jälkeen pyörätelineille (tuolloin Kuhmossa nuorten kesken asioita selviteltiin pyörätelineillä).

Kun  kiusaajat tuli koulun jälkeen pyörätelineille, astuin kiusaajien eteen itsevarmuutta uhkuen(olin paljon pidempi kuin nuo tyypit, kiitos aikaisen murrosiän), ja totesin `Kiusaaminen loppuu muuten NYT. Tunsin, että nousin kiusaajien yläpuolella, olin vahvempi. Ja ihmeellistä mutta totta, kiusaaminen loppui oikeasti siihen.

Myöhemmin päätin, että otan elämääni vain ihmisiä, jotka eivät aiheuta minulle huonoa oloa vaan saavat minut nauramaan ja tuovat esiin minun parhaat puolet, ilon ja aitouden. Jos joku yrittää tulla kiusaamaan, lähden pois ja suljen välittömästi kiusaamista virittelevän pääsyn elämään.

Kiusaatko sinä?

Muistutan, että pienikin toiselle pahasti sanottu sana, tehty teko tai somessa kirjoitettu viesti voi olla sille toiselle valtava. Eli pysähdy nyt prkl ennenkuin toimit, ja kun pysähdyt ajattele hetki miksi? Kiusaamisessa ei ole mitään siistiä. Siisteintä on hyväksyä kaikki sellaisina kuin he ovat, ilman kiusaamista. Sillon on aidosti vahva ja sinut myös ihtesä kanssa.

Kiusaaminen

#kiusattu_minuntarina @varjojenkesyttaja

Minua alettiin kiusaamaan 3.luokalla, aika lailla nuihin aikoihin minulla alkoi myös murrosikä. Oli nimittelyä ja kommentointia liittyen minun ulkonäköön & muuttuvaan kroppaan; minua kysyttiin seurustelemaan ja myöhemmin sain kuulla, että kaikki oli ollut pelkkää vitsiä; henkilökohtaisia tavaroita rikottiin- minun pyöräkypärä mm löytyi rikottuna ja jään alle upotettuna järvestä– Minulla oli onneksi yksi hyvä ystävä. Hän oli pienempi kuin minä ja häntä kiusattiin myös. Ajattelin, että minun on oltava helvetin vahva, että pystyn suojelemaan häntä. Ja vaikka kiusaaminen aiheutti paljon paskaa me mentiin eteenpäin täysillä & omina itsenämme, uskallettiin olla erilaisia- jälkeen päin ajateltun aika kova juttu kiusatuilta pikkutytöiltä

Vaikka kiusaaminen loppui, sen jättämät jäljet tuntui itsessä ja elämässä pitkään. Parikymmentä vuotta kamppailin oman ulkonäön ja erilaisten ahdistusten & vääristyneen kehonkuvan kanssa. Terapiaan menin 10 vuotta sitten, kun sain paniikkikohtaukset. Aidosti hyvien, minun ympärillä olevien tyyppien (jotka ei aiheuta minkäänlaista pahaa oloa) ja omaan itseen & omiin unelmiin uskomisen ansiosta oun tässä ja nyt. Kiusaamisista selviäminen teki minusta entistä vahvemman- menen eteenpäin täysillä, asenteella ja 100% omana itsenä, pelotta. Kiusaamiskokemukset niinkuin muunkin kokemani kuran upotan taiteeseen mitä teen (mistä johtuukin taiteeni synkkyys vaikka minä olen hyvinkin iloinen), se on minun tapa käsitellä asiat, jättää paska taakse ja mennä kohti uutta

Ja jos joku yrittää kiusata minua tänä päivänä, otan asian heti puheeksi- lopetan kiusaamiset heti kättelyssä ja jos mahdollista otan välittömästi etäisyyttä ihmiseen, joka kiusaamista viljelee. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä kiusaamista, ei minun eikä sinun

Kiusaamisessa ei ole mitään siistiä, se on for wimps and posers, heikkojen hommaa. 

Siistiä on hyväksyä kaikki sellaisina kuin täällä ollaan. Se on vahvuutta #beyou #erilaisuus❤️#kiusaamistavastaan

Jos koet kiusaamista, toivon Paljon voimia- muista, vika ei ole sinussa

Osallistu KIUSATTU.- varjokampanjaan kertomalla oman tarinasi. Kirjoita kiusaamiskokemuksistasi ja lähetä tarina minulle mailitse varjojenkesyttaja@gmail.com

Julkaisen tarinat nimettöminä kampanjan Instagram- tilillä <3

Otan tarinoita vasttaan 31.8.2024 asti

Taiteilijana sitä törmää kuukausittain jos jonkinlaisiin kysymyksiin. Minua ei juurikaan elämä vituttele, tai en hermostu (mielluummin vain naureskelen menemään), mutta joidenkin näiden kysymysten kuuleminen kyllä nostaa joka kerta karvat pystyyn- ja kyllä- vituttaa. Mahtavaa jakaa nämä, vaikka osan ajattelukin lievästi sanottuna ottaa pannuun. Mutta eipä siinä. Ei oteta niin vakavasti.

Kysymys 1.

Hei, teetkö keikkaa ilmaiseksi?

Ei prkl, että tämä kysymys on sapettanut! Kysynpä vaan: leikkaako parturi sinun hiukset ilmaiseksi? Menetkö elokuviin ja kysyt: ”Anteeksi, pääsisinkö ilmaiseksi?” Menetkö leipomoon ja sanot, että aika kallista, saisiko tuon ruisleivän ja nuo viisi munkkia ilmaseksi? Että siitä voi purra ja miettiä minun vastausta. Soita ja kysy, jos ei selvinnyt vastauksesta. (Nykyään ONNEKSI en enää kuule tätä kysymystä, mutta alottaessa kyllä! ELI TSEMPPIÄ ALOTTELEVAT TAITEILIJAT, JOS KUULETTE TÄTÄ, KYLLÄ SE JOSKUS LOPPUU, ehkä)

Kysymys 2.

Niin sinäpä olet vissiin lomalla taas?

Siis mitä? MITEN TAITEILIJA JA KOKOAIKAINEN LOMALLAOLO LIITTYVÄT TOISIINSA? On helvetin surullista, että taiteilijuuteen liittyy edelleen niin paljon negatiivisvivahteisia ajatuksia ja mielikuvia. Aina joutuu selittelemään ja selvittämään, että tekee koko ajan töitä.

Aiemmin, kun kokemusta ja cv:tä ei vielä ollut karttunut eikä sen vuoksi apurahojakaan juuri herunut (apuraha- siinä muuten naurettava nimitys työskentelyrahalla, ELI PALKALLE) tein koko ajan taidetta ilman palkkaa,  joskus työttömyysturvalla (silloin summa oli n. 450e kk): esityksen tekeminen vaatii about 3kk tiivistä työtä, niin siinäpä vasta loma, tai siis työttömän arki, tai siis palkka kuukaudessa. Nimim. Työtön lomailija

Kysymys 3.

Ai, sait apurahaa 8000euroa!! Mitä sinä teet nuin isolla summalla??

Siis mitä? Tämä kysymys pöyristytti: kyseessä on NELJÄN KUUKAUDEN työskentelyraha, eli 2000 euron kuukausipalkka (hauskaa sinänsä, koska tämän kysyjällä palkka oli varmaan sen 4000e/kk), josta maksetaan vielä MYEL-vakuutus (on about 1000 euroa tuosta 8000 eurosta). Parhaimmillaan sitä tekee töitä sen 10h maanantaista sunnuntaihin. Paljon se tuntipalkka silloin on? Laskepa, ja kerro minullekin. Sehän on niin suuri summa, että ihan puistattaa.

Ja vastakysymys: Mitä Sinä teet palkallasi? Niin ostat ruokaa, maksat laskut, talon jne. Kyllä ihan samoja asioita maksaa myös tämä eriskummallinen luonnonoikku, taiteilija. Meilläkin on suu, jolla syödään.

Kysymys 4.

Ai sait apurahan. Mitä töitä sinä sitten teet, siis niinkuin oikeita töitä?

Siis, nyt en ymmärtänyt. Anteeksi, toistatko kysymyksen.”Ai sait apurahan. Mitä töitä sinä sitten teet, siis niinkuin oikeita töitä?”

Herra auttakoon! Tai Wikipedia. Työn määritelmä Wikipediassa: Työllä tarkoitetaan jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjännitteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen (ansiotyö). Näin. Taidetyö= ansiotyö. Toki se on usein helvetin mukavaa työtä (jos se kiikastaa), mutta tiesitkö, että työ voi olla pirun mukavaakin.

Ja vielä: apurahalla tehdään normaalisti töitä- se on palkallista työtä, jossa palkkana vain on saatu työskentelyraha (=apuraha), ei perseen venyttelyä. Apurahan kanssa ei useimmiten saa edes tehdä muuta työtä, koska apuraha on palkka niille kuukausille, joille se on myönnetty (poikkeuksia on, mutta saahan ”normaali”töidenkin lisäksi tehdä muuta työtä, DAA- miksi onkin merkillistä, että apurahatyön lisäksi ei aina saa tehdä muuta työtä..Mutta se onkin toinen kirjoitus). 

Kysymys 5. (tämä on vain niin sympaattinen ja hymyilyttää joka kerta, että pistettävä loppuun, ettei touhu mene liian vakavaksi, hyi vakavuus!)

”Ai teet varjoteatteria, niin eli lapsille, niinkuin käsihommia, näitä” (ja kysyjä useimmiten näyttää käsillä tehtävää haukkuvaa koiraa)

Itse asiassa tällä hetkellä teen töitä nuorten ja aikuisten parissa. Ja myönnän: en etes osaa tehdä käsivarjoja. Niin mitä minä sitten teen? No jotain selviää mm. videolta, jossa työstän varjointroa Kotiteollisuudelle. Katopa se 😉

Lisää kysymyksiä? Antaa paukkua, minä vastaan paula.vilmi@gmail.com

Valkoinen kangas. Kankaan takaa näkyy mustavalkoisia, pieniä varjoja. Esiintyjä on piilossa kankaan takana. Katsojina istuu lapsia. = Varjoteatteri

Kylläpä kyllä, tämä on hyvin tavanomainen käsitys ihmisillä varjoteatterista Suomessa. Tässä blogikirjoituksessa rikon nuo suppeat käsitykset, joihin törmään harva se hetki, ja lataan pöytään (kenties) jotain uutta, mikä toivottavasti muuttaa Sinunkin käsityksiäsi varjoteatterista ja sen äärettömistä mahdollisuuksista <3

1.”Varjoteatteri on vain lapsille”

Tähän minulla on kaksi sanaa: Ei ole

Opetin varjoteatteria lapsille 10 vuotta, koska varjokurssien ja – esitysten markkinointi nuorille ja aikuisille oli tuolloin mahdotonta, töitä ei siis yksinkertaisesti saanut. Viitisen vuotta sitten päätin, että aika on kypsä ja aloin suhteellisen tunteella survomaan itseäni nuorten varjo- opettajaksi. Kova työ tuotti kuin tuottikin tulosta ja tällä hetkellä opetan pääasiassa nuoria.

Sooloesityksissä minulla on taasen Pinnan alla- esitys, mikä on suunnattu vain aikuisille, se ei missään tapauksessa ole lapsille. Olen joutunut käännyttämään Pinnan alla- esityksestä lapsiperheitä pois ovelta, koska jos nukke- tai varjoteatteri mainitaan esityksen markkinoinnissa, monet ajattelevat automaattisesti, että esitys on lapsille. Mutta EI OLE.

2. ”Varjoteatterissa varjot tehdään käsillä”

Perhana. En osaa tehdä käsivarjoja 😀 Olen ollut kerran mukana varjoesityksessä, jossa tein käsillä joutsenen. Siinäpä se, eli vastaus: ei tehdä aina. Tämä on vain yksi tyyli tehdä varjoteatteria, joka vaatii myös hyvin paljon harjoittelua ja paneutumista, kuten omakin tyylini. Tämän vuoksi en ole asiaan paneutunut.

Minua henkilökohtaisesti kiehtoo myös enemmän rakentaminen, ihmisnäyttelijän/esiintyjän yhdistäminen rakennettuihin varjohahmoihin sekä uuden kehittäminen, joten käsin toteutettu varjoteatteri jääköön muiden haltuun. Mahtava tyyli siis sekin, kun sen osaa!!

Käytän kyllä käsiäni osana hahmoja, mutta en tee käsillä hahmoja.

3. ”Varjoteatteri tehdään kankaan takaa”

Kyllä perinteisesti. Minä rakastuin siis varjoteatteriin vuonna 2007, mutta näyttelijätaustaisena minulla oli sanotaanko aika kova himo näkyviin kankaan eteen. Niinpä käänsin varjoteatterin perinteisestä poiketen niin, että teen varjot kankaan edessä, yleisön puolella.

Yleisö näkee varjojen ja varjohahmojen lisäksi siis myös minut. Joskus toimin näyttelijänä (kuten esimerkiksi sooloesityksissäni), joskus toimitan taasen enemmän esiintyjän osaa käyttäen itseäni yhtenä osana varjojen maailmaa. Erona, että näyttelijänä näyttelen puhtaammin roolia, esiintyjä esiinnyn ilman varsinaista roolia.

Palaute tyylistä on ollut ihanaa: kun varjojen lisäksi voi nähdä minut esiintyjänä sekä kaikki varjorakennelmat, joista varjot syntyvät katsojat löytävät esityksistä paljon erilaisia tasoja.

3. ”Varjoteatterissa varjot ovat mustavalkoisia”

Tämä on jännä oletus itselle, koska olen aina tehnyt värillisiä varjoja. Jo vuonna 2007, kun aloin tutustumaan varjomeininkeihin, oli selvää, että varjoihin oli saatava myös värejä. Kokeilujen kautta löysin oman tavan värien toteuttamiseen.

Rakennan siis sekä mustavalkoisia että värillisiä varjohahmoja. Jokaisen rakenteilla olevan varjohahmon kohdalla mietin, onko hahmo mustavalkoinen vai värillinen ja miksi, samoin teen esitystä valmistaessa: mitä värit merkitsevät, miksi niitä on jossain kohtauksessa ja jossain kohtauksessa ei. Tähän taas vaikuttavan muun muassa tunteet, joita varjoilla haluan kulloinkin ilmaista.

5. ”Varjoteatterissa varjot ovat pieniä”

Olen nähnyt paljon varjoteatteria, jossa varjot tosiaan ovat pieniä. Eli varjohahmoista (perinteinen sana muuten on Suomessa varjonukke, mutta minusta se kaventaa *varjohahmon kuvaa- lue enemmän alta) luodaan valolla sen kokoinen kuva kuin minkä kokoinen itse rakennettu varjohahmokin on.

Minua kuitenkin (ehkä eniten) kiehtoi juuri skaaloilla leikittely. Niinpä aloin harjoittelemaan valon ja varjon käyttäytymistä suurissa tiloissa: miten saada 20senttisestä varjohahmosta 2metrinen.

Ja jos varjohahmosta haluaa kymmenmetrisen varjokuvan, on se otettava huomioon jo hahmoa rakentaessa: ihan perusvarjohahmo ei tässä kohtaa enää nimittäin toimi täysin. Mutta mahdollista siis sekin!

*Varjohahmo (tai ”varjonukke”) on englanniksi shadow puppet eli EI shadow doll: doll on nukke, jolla leikitään ja puppet on teatterissa käytettävä nukke (huomaa Suomen kieli nukke-nukke, vaikka tarkoitus on aivan eri).

Tämä on minusta yksi asia Suomessa, mikä jo osaltaan kertoo siitä, että varjoteatteri (usein kuulen puhuttavan myös varjonukketeatterista) tai ylipäänsä nukketeatteri yhdistetään useimmiten lapsiin. Lapset leikkivät nukeilla, nuket ovat osa erityisesti lapsuutta ja lasten maailmaa.

Kysseessä on kuitenkin teatterissa ja taiteessa käytettävä ”asia”, joka kuuluu kaikille. Tästä syystä olen ottanut käyttööni varjohahmo- termin.

Toivon tämänkin osaltaan laajentavan ihmisten mielikuvia ja näkemyksiä varjoteatterista Suomessa <3

Oli vuosi 2021, kun Sinkkosen Jari, Kotiteollisuuden rumpali, kysäisi ohjaisinko heille musiikkivideon Äiti Kuolema- biisiin. Jahas, jahas ja huhuh. Sanoin, että mietin tovin.

Niinpä niin, hulluutta edes miettiä suostuuko, mutta minua alkoi pohdituttaa, miten musiikkivideon ohjaus mahtaa luonnistua, koska se on aikalailla täysin eri asia kuin teatteriohjaus, mitä olen tehnyt.  Ja jos totta puhun, tulipa melkonen rampikuumekin..

Mutta koska en osaa sanoa ei ja koska minusta pitää aina mahdollisuuden tultua hypätä ns. kylmään veteen  ja kokeilla rohkeasti uusia juttuja (miten muuten oppii?), jotenka pari viikkoa tuumittuani vastasin myöntävästi.

Kuhmon korvessa kuvausmeiningeissä. Tupakkatauko.

Äiti Kuolemaa vaatekomerossa

Kun sain Äiti Kuolemasta ensimmäisen raakaversion kuunneltavakseni, piilouduin komeroon (minne lapsenakin piilouduin)ja siellä pimeässä tuhrustin itkua ja kuuntelin biisiä putkeen ehkä sata kertaa. Itkin ja ideoin. Aikamoinen aloitus tälle matkalle.

Roskalavoilta löytynyt. Viena Repo, kuhmolaisversio Jouni Hynysestä 😀 Ihana tapaus

Roskalavalla Kuhmon Jouni Hynystä etsimässä

Sain vinkin miehestä, joka voisi sopia videolle. Hän asui (sopivasti) kuulemma Kuhmossa. Menin käymään Kuhmossa ja ehdotin tapaamista. Mies pyysi, että näemme läheisillä roskalavoille, kun hän voisi samalla käydä dyykkaamassa- ihan mahtava meininki! Roskalavoille siis! Esittelin ihteni ja kerroin etsiväni sopivaa ukkoa Kotiteollisuuden musiikkivideolle. Mies totesi: ”Jaa en ou koskaan kuullut niijen musiikkia” Mies vei heti sydämeni- eikun videolle! Eikä hän muuten koko kuvausjakson aikanakaan kuunnellut Kotieollisuutta, ei edes Äiti Kuolema- biisiä.

Renttoilluu Kuhmon mahtavilla vesillä kuvauksien välissä.

Tervetulloo susirajalle, Sinkkosen Jari

Video kuvattiin, totta kai, Kuhmon korvessa. Hetimiten, kun sain työn minulle tuli aate, että video on kuvattava minun lapsuuden maisemissa Kuhmossa, ja yli 200 vuotta vanhassa aitassa, joka henkii syvää tunnelmaa, elämää ja kuolemaa (ja onpa tuossa tönössä Pentti Saarikoskikin vietänyt muinoin taiteilijaelämää- aikamoista).

Kotiteollisuuden Sinkkosen Jari passitettiin Kuhmoon ”katsomaan minun perään”, että homma toimii.  Jari päätti saapua julkisille. Sinkkosen bussi oli kiertänyt kaikki mutkaisimmat hiekkatiet, peräkylät ja perukat. Kirsikkana kakun päällä oli oksentava lapsi, jonka takia bussi oli seisonut KAUAN jossain jumalan selän takana. Aika monta tuntia myöhässä ja suht suuri kyrpä otsassa Sinkkonen saapui vihdoin perille.

Päivät sumussa, illat tumussa

Kuvauspäivät vilahti (taide)sumussa (taitteilijat tietänevät tuon sumun, sinne uppoaa helposti päiviksi), kun yritin ratkoa eteen tulevia ongelmia ja pitää homman hanskassa (hanska tosin oli täysin kadoksissa välillä). Illat ja yöt meni, tottakai, ukkojen kanssa veneillen & spekuloiden, ja aamulla taas videokamera ja aivot pyörimään. Kyllä Kuhmon akan aivoja vietiin van tulipahan tehtyä.

Kuvakaappaus videolta. Rakastan (ja kerään) pääkalloja ja luita- kuvassa  hirven kallo, jonka löysin Porvoon metsissä samoillessani. Kunnioitan luontoa suuresti: kallot ja luut ovat muistuttavat minua luonnon ja elämän kiertokulusta, elän, kuolen.

Alkon korkki erikoisen sukulaisen kätköistä

Olen jo vuosia hamstraillut esityksiini käytettyjä ja löydettyjä esineitä. Vanhoista esineistä vain huokuu tunnelmia, joita uusista ei voi koskaa huokua. Uskon myös, että katsoja tuntee sen, vaikka ei tiedä. Videonkin jokaisella esineellä on tarinansa- suurin osa niistä on kuulunut ihmisille, jotka eivät ole enää täällä.

”Paras kohta videolla on se, kun pääosan esittäjällä on nenässä Alkon korkki” Kommentoi yksi tyyppi videota. Niin minustakin. Ja se oli ensimmäinen visuaalinen kuva, mikä pamahti päähäni, kun kuuntelin rallin.

Alkon korki löytyi vuosia sitten minun suvun metsästä- sinne sen oli kuulemma jemmannut muinoin ”hieman hullu” sukulaismies, joka myöhemmin hukkui läheiseen koskeen.

Kuolema ja ultimaattinen rauha

Kuolema on kiehtonut minua pitkään, niin taitelijana kuin muutenkin. Siksi Äiti Kuoleman ohjaaminen inspiroi kovasti, mutta oli totta kai myös äärettömän vaikeaa juurikin aiheen vuoksi. Käsikirjoittamisen aikana menetin myös ihmisen, mikä tietysti vaikutti videon toteutukseen paljon.

 Minulla kuoleman kohtaamiseen liittyy ääretöntä surua, tyhjyyttä ja pistoa rinnassa, haikeutta, yksinäisyyttä, lopullisuuden tunnetta. Mutta kuitenkin samalla sitä tuntee jotain ultimaatista rauhaa, mitä ei voi sanoin kuvailla.

Kuvakaappaus videolta. Varjojakin videolla vilahtelee. Kuinkas muuten

Kun tajuaa kuolevansa, herää eloon

Kuoleeko mies lopussa ja tuntee tuon ultimaattisen rauhan alasti suolla tarpoessaan? Vai kokeeko hän vain heräämisen kuolevaisuudestaan? Oletko sinä kokenut tuon ”heräämisen”- sen hetken, että tajuat kuolevasi joskus?

Enkä tietenkään tarkoita perustietoa, että ihminen syntyy ja ihminen kuolee, vaan syvempää olotilaa, kun yhtäkkiä vain tajuaa 150% kuolevaisuutensa? Itse koin sen noin 20 vuotta sitten yöllä vessareissulla. Pöntölle istahtaessa mieleen äjähti ajatus, että minä kuolen. Ja Taas sitä menttiin: siinä itkeä tuhrustin ehkä minuutteja, ehkä tunteja- ei mitään hajua- mutta joka tapauksessa tuo hetki muutti minussa jotain. Jotenkin heräsin.

Kuolemasta pitäisi puhua rohkeammin ja enemmän. Jotenkin kuolema tuntuu välillä tabulta nykyajan maailmassa. Miksi? Kuolema kuitenkin on osa tätä suurta kiertokulkua.