Campaigning against school bullying: a newspaper article about my working

Paula Vilmi knows what a shadow bullying casts on life, now she wants to participate in the fight against bullying

When I moved to a city school in the center of Kuhmo in the third grade, the bullying started, says artist Paula Vilmi, who lives part of the time in Kaavi.

Things were stolen and broken, there were comments about my appearance. I went through puberty early, my body changed and I looked different from the others. Also my friend was bullied. I wanted to be strong and be able to protect her.

When the class was going to the swimming baths, Paula had been sick at home.

The mental discomfort turned into a fever.

Eventually, the bullying stopped, but it left a shadow on Vilmi’s life – as an adult, she has suffered from anxiety, panic attacks and a lack of trust in people.

However, little Paula grew up to be a strong and energetic person who follows her own path – an art professional who now wants to do her part in the fight against bullying at school. In her KIUSATTU. campaign, Vilmi travels to schools and events to share her experiences of being bullied at school and to lead shadow workshops for young people.

Last week, Vilmi visited Juankoski Junior High School.

Bullying is almost everywhere, here too. I contacted the Juankoski Parish Council, and they came on board as funders.

In the shadow workshop, students build shadow works related to the theme, which are then used to create a communal shadow installation for the school.

Shadow art is literally based on creating shadows – sometimes they are made with their own hands, but Vilmi has become familiar with shadow figures constructed in different ways. When this is placed in front of a light source, a shadow is created on the surface.

In addition to art, encounters with young people have generated important, meaningful discussions.

– There have been great young people, the reception has been really warm. I have heard feedback from young people that when school bullying has come to light here, the teachers have been very quick to intervene.

Vilmi also collects young people’s experiences of school bullying. She publishes them anonymously on the campaign’s Instagram account and as part of the Pahvimaamari exhibition she has held in Kemijärvi.

Vilmi urges those who are bullied to talk to someone about it – a friend, a parent, a teacher, anyone.

– There is always someone who can help. I couldn’t do it myself, so I understand also this situation.

What would she like to say to those who are suffering from bullying?

– Don’t give up, talk to someone and dare to seek help. You will get through everything – and from the bottom of my heart I can say – stronger than ever.”

Vilmi has always been a person who follows her own path – and has also heard about it in the adult world. She wants to spread the good news of diversity.

– Diversity is the best. If everyone were the same, it would be boring. Let’s find our own paths, where everyone is free to be who they want to be. There’s a really good person inside everyone – even bullies – sometimes we’re just on the wrong path.

Writer of the newspaper article Sanni Hakkarainen, Koillis-Savo

Miksi taiteilijat tekevät omakuvia??

Miksi taiteilijat tekevät omakuvia??

Olen törmännyt monesti varsinkin ei taiteilija-tallaajien pohtivan taiteilijoiden omakuvia & miksi niitä tehdään.

Tätä pohdin itse asiassa itsekin vielä muutama vuosi sitten, kun olin ”vain” esiintyjä/näyttelijä enkä ollut vielä tehnyt stillejä teoksia ( joita aloin muuten tekemään ns. koronan pakottamana, kun esiintymiset peruuntui- että pystyin jatkamaan työtä varjotaiteen parissa. And now I <3 it! )

NIIN mutta asiaanasiaan Miksi taiteilijat tekevät omakuvia?

”Omakuva on paitsi kuva fyysisestä sinusta, se kertoo yleensä myös jotain sisimmästäsi, ajatuksistasi, luonteestasi tms. Omakuvalla taiteilija haluaa kertoa ulkomuodon lisäksi myös persoonallisuudestaan. Omakuva voi olla realistinen tai täysin abstrakti tai jotain siltä väliltä. ” Näin kertoilee google ja hyvin kertoileekin tällä kertaa- näinhän se on.

Omalla kohdalla olen huomannut, että omakuvia on alkanut syntymään, kun olen alkanut tulla sinuksi omien eri puolien kanssa (ja myös koittujen einiinhyvien- kokemusten kanssa): näitä puolia/kokemuksia on helpompi tuoda esiin omakuvan kautta kuin esimerkiksi kirjoitellen tai puhellen, mm. yhteiskunnan luomien/ yhteiskunnassa vallitsevien käsitysten ja uskomusten takia, tai ihmisten (paljon) tekemän lokeroinnin vuoksi.

Itse sanon kaikelle lokeroinnilla NO NO. Menneen kauden heiniä #solastseason

Ruoska heiluu. Itsekriittisyys ja suorittaminen: miten eroon?

Varsinkin moni taiteilijasielu tietää varmasti olotilan, kun alkaa työstämään jottain ja ei vain lähde. Tai että työstämiseen meneekin paljon enemmän aikaa, kun olet aatellut, koska lähtee, mutta mikään mitä teet, ei miellytä tai ei näytä yhtään siltä, mitä olit ajatellut.

#itsekriittisyys #perfektionismi #suorittaminen

Ja loppujen lopuksi kaikki itsekriittisyys aiheuttelee sen, että jumitut entistä enemmän ja olet entistä itsekriittisempi. Väkevä noidankehä.

On se ihmismieli vallan älytön kapistus.

Täällä onpi ollut käynnissä ensimmäisen isomman (ja itselle hyvinni tärkeän) varjonäyttelyn kokoamisen raju tuuminta & rakentaminen. Varjokuvia on tullut rakennettua ranne vääränä ja matka on ollut melkoisen takkuileva, erikoinen ja ruoskantäyteinen- itsekriittisyys on ollunna niin vahvaa ja armotonta, että huhhuh ja hyhhyh — (näyttely on siis vasta marraskuussa, van kun sitä mm. esiintyy ja opettaa myös, niin on taottava, tai yritettävä takoa, kun pysttyy ja aivot on tanassa)

Vasta parin kuukauden ajan, kun oun tehnynnä satoja harjotuksia ja meditaatioita armollisuuteen, itsekriittisyyteen ja suorittamiseen liityen, on alkanut lähteä. Ja kaiken rämpisen jälkeen Se tunne on aika uskomaton <3 (laitan tännekin loppuun linkin yhteen , suorittamiseen liityvään meditaatioon, mikä on auttanut minua paljon)

Mutta niin kai se on, jotta jos ei kiinnostaisi ja kaikki kelpaisi tyyliin ”van se välttää” (niinku Kuhmossa on tapana sanailla) ei kai se sitten olisi niin tärkeää

#taide #elän #elossa

Silti sitä armollisuutta ihteä kohtaan voisi kyllä opetella ruoskan heiluttelun välissä.
On se aika tärkeää

Armollisuutta siis ihteä kohttaan ja hymyä, ja vähän tähtipölyähi kaikille kevään poluille.

Yhteisötaidetta nuorten kanssa Lapissa: Miten syntyi tunteita herättänyt Kaikki / Ei mitään- varjoinstallaatio

Muutin Lappiin Kemijärvelle vuonna 2024. Sosiaalisena höpöttelijänä tapani on ollut kierrellä ympäri Kemijärveä ja jututtaa eri- ikäisiä kemijärveläisiä kemijärveläisyydestä. Yllättäen marraskuussa -24 Kemijärven kaupunki pyysi minua osallistamaan kemijärveläisiä nuoria varjotaiteen pariin, että kemijärveläisten nuorten ajatukset & ääni saataisiin jotenkin näkymään ja kuulumaan. Niinpä otin varjosalkkuni ja viipotin vierailemaan Hillatien kouluun! Let´s go!

Kemijärven Hillatien koulussa pääsin työhelemään 7. ja 9. luokkalaisten kanssa. Tuntien ja rakennettavien varjokuvien aiheeksi otettiin Kemijärvi ja kemijärveläisyys. Lähdimme pohtimaan nuorten kanssa mitä on kemijärveläisyys; millainen on kemijärveläinen; mitä Kemijärvellä on; mikä on hyvää; missä olisi parannettavaa.

Tavoitteenani oli huomioida jokaisen nuoren mielipide ja ajatus, ja näin selvittää mitä nuoret oikeasti miettivät. Ei kiiltokuvakerrontaa tai vain hyvään keskittyviä kysymyksiä pohdittavaksi vaan nuoret saivat rakentaa ajatuksensa varjotaiteen muotoon juuri sellaisina kuin kukin nuori aiheen näki, koki ja ajatteli. Yhteisten päivien aikana syntyi hienoja keskusteluja, kommentteja ja varjokuvia!

7.luokkalaiset työn touhussa: varjosuunnittelua

TÄÄLÄ EI OO MITÄÄ

Jos kuljeskelit Kemijärven Taivaan tulien aukion liepeillä joulu- tammikuun aikana ja näit tyhjän liiketilan ikkunassa kyltin TÄÄLÄ EI OO MITÄÄ. Tämän totesi tunneilla eräs nuori. 30 minuuttia kyseinen nuori vain istui paikoillaan ja toisti minulle uudestaan ja uudestaan ”Mutta kun täällä ei ole mitään, niin mitä minä rakennan!?” Totesin, että rakenna tuo tuntosi, että täällä ei ole mitään. Ja niin hän teki, ja tarkkaan tekikin. Huomasin, että hänelle oli hyvin tärkeää saada ajatuksensa Kemijärvestä esiin. Ja näin valitettavasti koki moni muukin nuori: että kemijärvellä ei ole nuorille mitään, ei toimintaa tai tapahtumia.

Ikkunassa seisoo myös mm. ihmishahmo, johon on kirjailtu teksti ”itsekäs”. Kyseisen työn tehneet nuoret kirjoittivat: ”Itsekkyys huokuu kemijärveläisistä lähes joka tilanteessa, sekä vanhoista että nuorista”.

TÄÄLÄ O KAIKKI

Keskusteluissa nuorten kanssa esiin nousi ja varjokuviksi rakentui pienen pohdinnan jälkeen myös paljon hyviä asioita, mitä meillä täällä Kemijärvellä on. Varjokuviksi muuntui muun muassa Kemijärven luonto; lumipallonheittokisa sekä ralli-tapahtuma.  Moni nuori tuumi, että onhan meillä Kemijärvellä toisaalta vaikka mitä, kaikki ja kaikkea.

Nuorten sekä vanhempienkin paikallisten tarinoista inspiroituneena sekä nuorten teoksia tukemaan rakensin vielä itse muutamia varjokuvia nuorten teosten joukkoon, ja niin syntyi yhteisöllinen Kaikki / Ei mitään- varjoteosten kokonaisuus.

Palautetta varjojen toivottomuudesta

Teoksia oli nähtävillä Kemijärvellä Taivaan tulien aukion liikehuoneistojen näyteikkunoissa parin kuukauden ajan. Oli mielenkiintoista seurailla ihmisten reagointia ja kommentointia varjoteoksiin liittyen. Teoskokonaisuutta kiiteltiin paljon: miten se piristi kaupunkikuvaa, mutta kantautuipa korviini negatiivisempaakin palautetta. Kuulin, että osaa oli häirinnyt Täälä ei oo mitää- kyltti, joka oli kuulemma ”Liian voimakas” ja ”Luo toivottomuutta”.

Minulle tärkeimpiä asioita työssäni on se, että kun käsittelen nuorten kanssa erilaisia aiheita, nuorten näkemykset, ajatukset ja mielipiteet myös tuodaan esille juuri sillä tavalla ja sellaisina kuin nuoret mielipiteensä esittävät tai toteuttavat. Vain näin me voimme minusta kuunnella nuoria ja nähdä oikeasti nuorten tunnot ja olot.

Kun joku nuori oikeasti kokee suurta toivottomuutta kemijärveläisyydestä, asuinpaikastaan, kotikunnastaan, niin minusta kannattaisi ennemmin keskittyä pohtimaan, mitä voimme tehdä, että näin ei olisi kuin käyttää energiaa närkästyneeseen pohdintaan, kuinka nuoren taideteos loi toivottomuutta kaupunkikuvaan.

Ja ehkäpä tuo toivottomuus oli hyvä nähdä- jospa se herättelisi niitä, jotka voivat asioita kehittää.

Älyttömät kysymykset, joita minulle on esitetty (joita potkaisen nyt hanurille)

Taiteilijana sitä törmää kuukausittain jos jonkinlaisiin kysymyksiin. Minua ei juurikaan elämä vituttele, tai en hermostu (mielluummin vain naureskelen menemään), mutta joidenkin näiden kysymysten kuuleminen kyllä nostaa joka kerta karvat pystyyn- ja kyllä- vituttaa. Mahtavaa jakaa nämä, vaikka osan ajattelukin lievästi sanottuna ottaa pannuun. Mutta eipä siinä. Ei oteta niin vakavasti.

Kysymys 1.

Hei, teetkö keikkaa ilmaiseksi?

Ei prkl, että tämä kysymys on sapettanut! Kysynpä vaan: leikkaako parturi sinun hiukset ilmaiseksi? Menetkö elokuviin ja kysyt: ”Anteeksi, pääsisinkö ilmaiseksi?” Menetkö leipomoon ja sanot, että aika kallista, saisiko tuon ruisleivän ja nuo viisi munkkia ilmaseksi? Että siitä voi purra ja miettiä minun vastausta. Soita ja kysy, jos ei selvinnyt vastauksesta. (Nykyään ONNEKSI en enää kuule tätä kysymystä, mutta alottaessa kyllä! ELI TSEMPPIÄ ALOTTELEVAT TAITEILIJAT, JOS KUULETTE TÄTÄ, KYLLÄ SE JOSKUS LOPPUU, ehkä)

Kysymys 2.

Niin sinäpä olet vissiin lomalla taas?

Siis mitä? MITEN TAITEILIJA JA KOKOAIKAINEN LOMALLAOLO LIITTYVÄT TOISIINSA? On helvetin surullista, että taiteilijuuteen liittyy edelleen niin paljon negatiivisvivahteisia ajatuksia ja mielikuvia. Aina joutuu selittelemään ja selvittämään, että tekee koko ajan töitä.

Aiemmin, kun kokemusta ja cv:tä ei vielä ollut karttunut eikä sen vuoksi apurahojakaan juuri herunut (apuraha- siinä muuten naurettava nimitys työskentelyrahalla, ELI PALKALLE) tein koko ajan taidetta ilman palkkaa,  joskus työttömyysturvalla (silloin summa oli n. 450e kk): esityksen tekeminen vaatii about 3kk tiivistä työtä, niin siinäpä vasta loma, tai siis työttömän arki, tai siis palkka kuukaudessa. Nimim. Työtön lomailija

Kysymys 3.

Ai, sait apurahaa 8000euroa!! Mitä sinä teet nuin isolla summalla??

Siis mitä? Tämä kysymys pöyristytti: kyseessä on NELJÄN KUUKAUDEN työskentelyraha, eli 2000 euron kuukausipalkka (hauskaa sinänsä, koska tämän kysyjällä palkka oli varmaan sen 4000e/kk), josta maksetaan vielä MYEL-vakuutus (on about 1000 euroa tuosta 8000 eurosta). Parhaimmillaan sitä tekee töitä sen 10h maanantaista sunnuntaihin. Paljon se tuntipalkka silloin on? Laskepa, ja kerro minullekin. Sehän on niin suuri summa, että ihan puistattaa.

Ja vastakysymys: Mitä Sinä teet palkallasi? Niin ostat ruokaa, maksat laskut, talon jne. Kyllä ihan samoja asioita maksaa myös tämä eriskummallinen luonnonoikku, taiteilija. Meilläkin on suu, jolla syödään.


Kysymys 4.

Ai sait apurahan. Mitä töitä sinä sitten teet, siis niinkuin oikeita töitä?

Siis, nyt en ymmärtänyt. Anteeksi, toistatko kysymyksen.”Ai sait apurahan. Mitä töitä sinä sitten teet, siis niinkuin oikeita töitä?”

Herra auttakoon! Tai Wikipedia. Työn määritelmä Wikipediassa: Työllä tarkoitetaan jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjännitteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen (ansiotyö). Näin. Taidetyö= ansiotyö. Toki se on usein helvetin mukavaa työtä (jos se kiikastaa), mutta tiesitkö, että työ voi olla pirun mukavaakin.

Ja vielä: apurahalla tehdään normaalisti töitä- se on palkallista työtä, jossa palkkana vain on saatu työskentelyraha (=apuraha), ei perseen venyttelyä. Apurahan kanssa ei useimmiten saa edes tehdä muuta työtä, koska apuraha on palkka niille kuukausille, joille se on myönnetty (poikkeuksia on, mutta saahan ”normaali”töidenkin lisäksi tehdä muuta työtä, DAA- miksi onkin merkillistä, että apurahatyön lisäksi ei aina saa tehdä muuta työtä..Mutta se onkin toinen kirjoitus). 

Kysymys 5. (tämä on vain niin sympaattinen ja hymyilyttää joka kerta, että pistettävä loppuun, ettei touhu mene liian vakavaksi, hyi vakavuus!)

”Ai teet varjoteatteria, niin eli lapsille, niinkuin käsihommia, näitä” (ja kysyjä useimmiten näyttää käsillä tehtävää haukkuvaa koiraa)

Itse asiassa tällä hetkellä teen töitä nuorten ja aikuisten parissa. Ja myönnän: en etes osaa tehdä käsivarjoja. Niin mitä minä sitten teen? No jotain selviää mm. videolta, jossa työstän varjointroa Kotiteollisuudelle. Katopa se 😉

Lisää kysymyksiä? Antaa paukkua, minä vastaan paula.vilmi@gmail.com