Oli vuosi 2021, kun Sinkkosen Jari, Kotiteollisuuden rumpali, kysäisi ohjaisinko heille musiikkivideon Äiti Kuolema- biisiin. Jahas, jahas ja huhuh. Sanoin, että mietin tovin.
Niinpä niin, hulluutta edes miettiä suostuuko, mutta minua alkoi pohdituttaa, miten musiikkivideon ohjaus mahtaa luonnistua, koska se on aikalailla täysin eri asia kuin teatteriohjaus, mitä olen tehnyt. Ja jos totta puhun, tulipa melkonen rampikuumekin..
Mutta koska en osaa sanoa ei ja koska minusta pitää aina mahdollisuuden tultua hypätä ns. kylmään veteen ja kokeilla rohkeasti uusia juttuja (miten muuten oppii?), jotenka pari viikkoa tuumittuani vastasin myöntävästi.
Kuhmon korvessa kuvausmeiningeissä. Tupakkatauko.
Äiti Kuolemaa vaatekomerossa
Kun sain Äiti Kuolemasta ensimmäisen raakaversion kuunneltavakseni, piilouduin komeroon (minne lapsenakin piilouduin)ja siellä pimeässä tuhrustin itkua ja kuuntelin biisiä putkeen ehkä sata kertaa. Itkin ja ideoin. Aikamoinen aloitus tälle matkalle.
Roskalavoilta löytynyt. Viena Repo, kuhmolaisversio Jouni Hynysestä 😀 Ihana tapaus
Roskalavalla Kuhmon Jouni Hynystä etsimässä
Sain vinkin miehestä, joka voisi sopia videolle. Hän asui (sopivasti) kuulemma Kuhmossa. Menin käymään Kuhmossa ja ehdotin tapaamista. Mies pyysi, että näemme läheisillä roskalavoille, kun hän voisi samalla käydä dyykkaamassa- ihan mahtava meininki! Roskalavoille siis! Esittelin ihteni ja kerroin etsiväni sopivaa ukkoa Kotiteollisuuden musiikkivideolle. Mies totesi: ”Jaa en ou koskaan kuullut niijen musiikkia” Mies vei heti sydämeni- eikun videolle! Eikä hän muuten koko kuvausjakson aikanakaan kuunnellut Kotieollisuutta, ei edes Äiti Kuolema- biisiä.
Renttoilluu Kuhmon mahtavilla vesillä kuvauksien välissä.
Tervetulloo susirajalle, Sinkkosen Jari
Video kuvattiin, totta kai, Kuhmon korvessa. Hetimiten, kun sain työn minulle tuli aate, että video on kuvattava minun lapsuuden maisemissa Kuhmossa, ja yli 200 vuotta vanhassa aitassa, joka henkii syvää tunnelmaa, elämää ja kuolemaa (ja onpa tuossa tönössä Pentti Saarikoskikin vietänyt muinoin taiteilijaelämää- aikamoista).
Kotiteollisuuden Sinkkosen Jari passitettiin Kuhmoon ”katsomaan minun perään”, että homma toimii. Jari päätti saapua julkisille. Sinkkosen bussi oli kiertänyt kaikki mutkaisimmat hiekkatiet, peräkylät ja perukat. Kirsikkana kakun päällä oli oksentava lapsi, jonka takia bussi oli seisonut KAUAN jossain jumalan selän takana. Aika monta tuntia myöhässä ja suht suuri kyrpä otsassa Sinkkonen saapui vihdoin perille.
Päivät sumussa, illat tumussa
Kuvauspäivät vilahti (taide)sumussa (taitteilijat tietänevät tuon sumun, sinne uppoaa helposti päiviksi), kun yritin ratkoa eteen tulevia ongelmia ja pitää homman hanskassa (hanska tosin oli täysin kadoksissa välillä). Illat ja yöt meni, tottakai, ukkojen kanssa veneillen & spekuloiden, ja aamulla taas videokamera ja aivot pyörimään. Kyllä Kuhmon akan aivoja vietiin van tulipahan tehtyä.
Kuvakaappaus videolta. Rakastan (ja kerään) pääkalloja ja luita- kuvassa hirven kallo, jonka löysin Porvoon metsissä samoillessani. Kunnioitan luontoa suuresti: kallot ja luut ovat muistuttavat minua luonnon ja elämän kiertokulusta, elän, kuolen.
Alkon korkki erikoisen sukulaisen kätköistä
Olen jo vuosia hamstraillut esityksiini käytettyjä ja löydettyjä esineitä. Vanhoista esineistä vain huokuu tunnelmia, joita uusista ei voi koskaa huokua. Uskon myös, että katsoja tuntee sen, vaikka ei tiedä. Videonkin jokaisella esineellä on tarinansa- suurin osa niistä on kuulunut ihmisille, jotka eivät ole enää täällä.
”Paras kohta videolla on se, kun pääosan esittäjällä on nenässä Alkon korkki” Kommentoi yksi tyyppi videota. Niin minustakin. Ja se oli ensimmäinen visuaalinen kuva, mikä pamahti päähäni, kun kuuntelin rallin.
Alkon korki löytyi vuosia sitten minun suvun metsästä- sinne sen oli kuulemma jemmannut muinoin ”hieman hullu” sukulaismies, joka myöhemmin hukkui läheiseen koskeen.
Kuolema ja ultimaattinen rauha
Kuolema on kiehtonut minua pitkään, niin taitelijana kuin muutenkin. Siksi Äiti Kuoleman ohjaaminen inspiroi kovasti, mutta oli totta kai myös äärettömän vaikeaa juurikin aiheen vuoksi. Käsikirjoittamisen aikana menetin myös ihmisen, mikä tietysti vaikutti videon toteutukseen paljon.
Minulla kuoleman kohtaamiseen liittyy ääretöntä surua, tyhjyyttä ja pistoa rinnassa, haikeutta, yksinäisyyttä, lopullisuuden tunnetta. Mutta kuitenkin samalla sitä tuntee jotain ultimaatista rauhaa, mitä ei voi sanoin kuvailla.
Kuvakaappaus videolta. Varjojakin videolla vilahtelee. Kuinkas muuten
Kun tajuaa kuolevansa, herää eloon
Kuoleeko mies lopussa ja tuntee tuon ultimaattisen rauhan alasti suolla tarpoessaan? Vai kokeeko hän vain heräämisen kuolevaisuudestaan? Oletko sinä kokenut tuon ”heräämisen”- sen hetken, että tajuat kuolevasi joskus?
Enkä tietenkään tarkoita perustietoa, että ihminen syntyy ja ihminen kuolee, vaan syvempää olotilaa, kun yhtäkkiä vain tajuaa 150% kuolevaisuutensa? Itse koin sen noin 20 vuotta sitten yöllä vessareissulla. Pöntölle istahtaessa mieleen äjähti ajatus, että minä kuolen. Ja Taas sitä menttiin: siinä itkeä tuhrustin ehkä minuutteja, ehkä tunteja- ei mitään hajua- mutta joka tapauksessa tuo hetki muutti minussa jotain. Jotenkin heräsin.
Kuolemasta pitäisi puhua rohkeammin ja enemmän. Jotenkin kuolema tuntuu välillä tabulta nykyajan maailmassa. Miksi? Kuolema kuitenkin on osa tätä suurta kiertokulkua.