Yksittäiset paniikkikohtaukset ovat varsin yleisiä: ainakin joka viides on joskus kokenut paniikkikohtauksen. Varsinaisessa paniikkihäiriössä kohtaukset toistuvat. Lähde Terveyskirjasto.fi

Paniikkikohtaus yhtäkkiä yöllä

Oli vuosi 2013. Elämässä tapahtui tuohon aikaan paljon surullisia ja lamaannuttavia asioita. Eräänä yönä heräsin rajuun, outoon kohtaukseen, joka kesti monta tuntia. Makasin sohvalla täysin lamaantuneena: käteni ja jalkani tärisivät ja puutuivat; en saanut henkeä, sydän löi todella lujaa- luulin, että kuolen. Sinnittelin aamuun ja pääsin lääkärille. Lääkäri totesi kohtauksen paniikkikohtaukseksi, vaikkakin ihmetteli kohtauksen kestoa (yleensä paniikkikohtaukset kestävät joitakin minuutteja). En ollut ennemmin kokenut mitään vastaavaa, ja olin ollut aina hyvin positiivinen, iloinen ja sosiaalinen, mutta tuon yön jälkeen moni asia muuttui.

Paniikkihäiriö: päivittäinen pelko kohtausten uusiutumisesta

Aloin saamaan paniikkikohtauksia toistuvasti, jotenka olotila muuttui nimellisesti paniikkihäiriöksi. Kuukaudet uusien, itselle tuntemattomien olotilojen kanssa olivat melkoisen uuvuttavia. Tuntui, että kadotan itseni täysin. Mielessä oli lähes kokoaikainen pelko, milloin ja missä paniikkikohtaukset tulevat, ja näin ne vaikeuttivat koko ajan elämää, olemista ja tekemisiä. Sitä vain toivoi, että kohtaukset loppuisivat tai eivät enää palaisi ja voisi olla taas omaitsensä.

Eri tasoiset paniikkikohtaukset: välillä lieviä, välillä täysin lamaannuttavia

Välillä kohtaukset olivat lievempiä, oli vain hikoilua, jalkojan ja käsien puutumista. Vähän rajumpien kohtausten aikana en saanut kunnolla henkeä enkä pystynyt syömään, koska olin varma, että tukehdun ruokaan (jätin pois mm. kaiken ”terävän ruuan” kuten sipsit, koska pienikin pala aiheutti paniikkikohtauksen ja pelon, että tukehdun).

Kaiken keskellä oli kokonaikainen tunne, että tunnen kaiken (kehossani), mutta en tunne mitään. On selvää, että masennus oli tullut paniikkikohtausten myötä mukaan kuvioon, koska olo oli välillä todella utuinen, vaikea ja vetämätön. Suurimpana se, ettei mikään tuntunut miltään.

Yöstä selviytyminen: kahden sentin patja ja Karvakamut

Oli kausi, etten saanut kohtausten takia öisin nukutta, koska pelkäsin. Siirryin nukkumaan sängyltä kahden senttimetrin paksuiselle patjalle sängyn viereen (mikä oli melkoinen ihmetys kumppanilleni).

Myöhemmin, mietin miksi. Luulen, että se auttoi minut pysymään edes jotenkin öisin tässä ja läsnä: kun tunsin koko ajan jotain todellista, eli kovan lattian selän alla.

Yölliseksi turvaksi mudostui myös Karvakamut- elokuva, jota saatoin katsoa putkeen aamuun asti. Näin selvisin öistä.

Tunne hulluksi tulemisesta

Pahimpana koin, miten sen kirjoittaisi, päässä tuntuvan kohtauksen: kaikki kehon tuntemukset kulminoituivat äärimmäisen ahdistavaksi ja kuolettavaksi tuntemukseksi siitä, että sekoan ja tulen hulluksi. Kohtaus alkoi joka kerta todella selvällä mielikuvalla (aivan kuin olisi katsonut kauhuelokuvaa), että minut laitetaan suljetulle osastolle ja menetän kaikki ystävät ja ihmiset ympäriltäni enkä kykene enää koskaan parantumaan vaan vietän lopun elämäni osastolla jonakin toisena, täysin vieraana itselle ja kaikille muille.

Tuota tunnetta on vaikea kirjoittaa edes ylös, koska se on jotain äärimmäisen lamaannuttavaa, ahdistavaa ja pelottavaa, kuin kuolisi maailman eniten kipua aiheuttavaan tautiin, joka ei ole kehossasi vaan päässä.

Fyysiset tuntemukset pystyin jotenkin kestämään, mutta tätä en. Koin tuon olotilan muutaman kerran: viimeisellä kerralla, kun sain kohtauksen, mietin, että jos vielä kerran koen tämän, minun on aloitettava lääkitys (josta siis kieltäydyin, koska halusin lääkkeiden sijaan puhumaan terapeutille- koen, että lääkkeet poistavat olon hetkellisesti, mutta eivät poista sitä, mikä olotilat oikeasti aiheuttaa, se on puhuttava ulos, käytävä läpi). Onnekseni tuo oli viimeinen kerta

Paniikkikohtauksen alkaminen: tunne, että kädet kasvavat

Paniikkikohtausten yksi erikoisimmista oireista minulla oli tunne, että kädet kasvavat valtaviksi. Tuo käsien kasvun tunteminen herätti myös yhtäkkisen muiston lapsuudesta: sain todella pahan hengenahdistuskohtauksen mummoni luona. Mummolassa oli kissa ja myöhemmin selvisi, että olen allerginen kissoille.  Eli olin kokenut tietämättäni paniikkikohtauksen tuolloin 6-vuotiaana.

Apua paniikkikohtauksiin

Minulla paniikkikohtaukset lievenivät, kun kävi terapeutilla ja puhuimme läpi asioita, jotka mahdollisesti edesauttoivat paniikkikohtausten laukeamisessa. Paniikkikohtausten selättämiseen auttoi myös kung fu-matka Kiinaan, jolle olin lupautunut jo pari vuotta aiemmin.

Harrastin siis nuihin aikoihin kung fua, mikä myös osaltaan esti totaalisen hajoamisen: vaikka treeneihin meno oli välillä todella pelottavaa, kuten päätös lähteä sovitulle kung fu-matkallekin, fyysinen tekeminen esti paniikkikohtausten tulon. Kiinan reissun jälkeen kohtauksia myös tuli huomattavasti harvemmin, mistä johtuen pelko alkoi hiljalleen hävitä ja olo parani.

Paniikkihäiriön alla minua auttoi myös taiteen tekeminen. Tein paniikkikohtausten aikaan varjoteatteriesitystä Liisa Ihmemaassa- sadun pohjalta. Tekoprosessi paniikkihäiriön alla oli sekava, mutta samalla tekemiseen keskittyminen kuitenkin auttoi oloa yleisesti, jälleen: etten hajonnut täysin.

Kukaan ei ole yksin näiden olojen kanssa

Kun vuonna 2015 paniikkikohtaukset olivat loppuneet lähes kokonaan (erikoisen ahdistuksen kokemus kyllä jätti jälkeensa useaksi vuodeksi), minulle tuli olo, että haluan jakaa kokemuksiani liittyen näihin mielen tummempiin tuntemuksiin, jos pstyn sillä tavalla auttamaan muita samoja kokevia. Niinpä aloin rakentamaan varjoesitystä oloihin liittyen.

Varjoesitystä varten juttelin kokemuksista eri-ikäisten nuorten kanssa ja haastattelin nuoria: halusin myös selvittää, kuinka paljon yhteneväisyyksiä ja samankaltaisuutta eri ihmisillä on näitä oloja koettaessa.

Erityisesti mieleeni on jäänyt keskustelu erään nuoren kanssa,kun kerroin hänelle tuntemuksesta, että käteni kasvoivat. Nuori katsoi minua hyvin hämmentyneenä ja totesi: ” Sinäkö tiedät myös tunteen, kun kädet kasvavat? Luulin, että kukaan muu ei tiedä sitä”

Kokemusten jakaminen

Näistä mielen varjoista puhuminen on äärimmäisen tärkeää. Omalta osaltani koetan laajentaa ihmisten tietoisuutta jakamalla kokemuksiani niin taiteen avulla kuin opettaessa. Tällä hetkellä työstän suurempaa Mielen varjot- varjonäyttelyä, johon toteutan varjoteoksia liittyen näihin tummempiin mielen tiloihin. Samalla kohtaan nuoria, kerron kokemuksistani ja haastattelen nuoria aiheeseen liittyen. Haastatteluista saatua materiaalia liitän mm. tekstien muodossa näyttelyn yhteyteen.

Olinko hullu? En. Oletko hullu? Et

Tämä ei ole hulluutta vaan ihmismielen tuntemuksia, joita (valitettavasti) monet kokevat, tuntevat ja käyvät läpi. Jaetaan siis rohkeasti tuntojamme ja puhutaan niistä- näin me voidaan auttaa toinen toisiamme

Jos sinulla on samanmoisia kokemuksia ja haluat kirjoittaa niistä, minulle voi laittaa mailia varjojenkesyttaja@gmail.com

Pidetään huolta toisistamme <3

Kiusaaminen: Miksi joku kiusaa?

Erilaisuus on siistiä & rikkaus- pirun naurettava syy kiusata

Pohdin vuosien saatossa, miksi juuri minua kiusattiin. Pitkään ajattelin, että olin jotenkin helppo kohde: oli aikainen murrosikä ja olin myös vähän erilainen kuin muut, oman tien kulkija enkä esimerkiksi pitänyt samanlaisia (muoti)vaatteita kuin mitä muut piti- en halunnut, halusin olla omanlainen ja pitää vaatteita, joista itse tykkäsin, muotia tai ei.

Ja siltikin kiusaamista oli vaikea ymmärtää: minusta erilaisuus on aina ollut rikkaus ja pirun hienoa. Ja loppujen lopuksihan me ollaan kuitenkin kaikki erilaisia- eli todella järjetön, hyvin nössö syy kiusaamiselle..

Kiusaaminen = kiusaajan heikkous

Myöhemmin tajusin, että kiusaaminen ei liittynyt meihin tai minuun, ihan sama minkälainen sitä on, kiusaajat kiusaa joka tapauksessa, koska hyö on itse jotenkin epävarmoja, heillä oli huono olo tai he ovat itse kiusattuja ja koittavat nostaa itsetuntoaan kiusaamalla muita (tämänkin näin, kun yksi minun kiusaajista joutui itse kiusatuksi ja heti sen jälkeen tuli kiusaamaan minua).

Yksi syy kiusaamiseen, johon on tullut myös törmättyä, on kateus. Kun sinulla tai sinussa onkin jotain, mitä kiusaajalla ei ole: kateus muuttuu kiusaamiseksi ja ivalliseksi kommentoinniksi.

Kerro kiusaamisesta

Minä en kertonut kiusaamisesta kenellekkään ja myöhemmin olen pohtinut, miksi. Tunsin kuitenkin luotettavia aikuisia. Se oli kai osa perin suomalaista ajattelutapaa tyyliin ”prkl minä kyllä pärjään itse” (mikä on siis ollut pikkulikasta asti syvällä sisällä).

Mutta nyt ajattelen, että olisi pitänyt kertoa  jollekin heti- ihan heti, kun ensimmäiset kiusaamiskommentit tärähtivät ilmoille. Sitä olisi selvinnyt paljon vähemmällä- niin silloin alakoululaisena kuin myöhemminkin. Olisi ollut sinut itsensä kanssa aikasemmin.

Sisäistä epävarmuutta ja vääristynyt kehonkuva

Vielä vuosia kiusaamisen jälkeen olin sisältä vaihtelevasti epävarma riippuen elämän tilanteista: käymistäni kouluista; sen hetkisestä asuinympäristöstä ja ympärillä olevista, vaihtuvista ihmisistä. Kehonkuvani oli vuosia vääristynyt: tunsin olevani jotain (pahaa ja rumaa), mitä en kuulemma ollut. ihmissuhteissa olo oli välillä hyvin haastavaa: oli pirun vaikea uskoa, että toinen ihminen, ja tässä kohtaa juurikin mies, voi oikeasti haluta pelkkää hyvää.

Loppu kiusaamiselle

Miten minun kiusaaminen koulussa loppui ? Yhtenä aamuna minut valtasi yhtäkkiä olo, että tämä oli tässä- päätin, että minua ei enää kiusata. Menin kouluun ja näin heti muutaman kiusaajista. Käskin heidät tulemaan koulun jälkeen pyörätelineille (tuolloin Kuhmossa nuorten kesken asioita selviteltiin pyörätelineillä).

Kun  kiusaajat tuli koulun jälkeen pyörätelineille, astuin kiusaajien eteen itsevarmuutta uhkuen(olin paljon pidempi kuin nuo tyypit, kiitos aikaisen murrosiän), ja totesin `Kiusaaminen loppuu muuten NYT. Tunsin, että nousin kiusaajien yläpuolella, olin vahvempi. Ja ihmeellistä mutta totta, kiusaaminen loppui oikeasti siihen.

Myöhemmin päätin, että otan elämääni vain ihmisiä, jotka eivät aiheuta minulle huonoa oloa vaan saavat minut nauramaan ja tuovat esiin minun parhaat puolet, ilon ja aitouden. Jos joku yrittää tulla kiusaamaan, lähden pois ja suljen välittömästi kiusaamista virittelevän pääsyn elämään.

Kiusaatko sinä?

Muistutan, että pienikin toiselle pahasti sanottu sana, tehty teko tai somessa kirjoitettu viesti voi olla sille toiselle valtava. Eli pysähdy nyt prkl ennenkuin toimit, ja kun pysähdyt ajattele hetki miksi? Kiusaamisessa ei ole mitään siistiä. Siisteintä on hyväksyä kaikki sellaisina kuin he ovat, ilman kiusaamista. Sillon on aidosti vahva ja sinut myös ihtesä kanssa.