
Paula on erittäin aloitekykyinen, monipuolinen ja luova. Hänellä on erinomaiset organisointi- ja tuottamistaidot ja hän on tuloksekas verkostoituja. Paulan lähestymistapa on yhteisöllinen, humaani ja hyvin mukautuva. Hän on omalla työskentelyllään parantanut taiteen saavutettavuutta lasten ja nuorten parissa.
Oppilaat kokivat Paulan työskentelytavan erittäin innostavana ja helposti lähestyttävänä,varsinkin kun hän avoimesti kertoi omista kokemuksistaan ja jakoi henkilökohtaisia tuntemuksiaan, jolloin projektiin ryhtyminen koettiin helppona. Projektipajan koettiin auttavan omien tunteiden, ajatusten ja tilojen käsittelyssä. Uudet tekniikat ja tavat kiehtoivat nuoria.
Voin reilun 20 vuoden opettajakokemuksella sanoa, että juuri Paulan kaltaisia ammattitaitoisia, monipuolisia, luovia, innostavia ja helposti lähestyttäviä toimijoita nykykoulumme tarvitsee!
Tunnen ihan älyttömän suurta kiitollisuutta siitä, että meillä oli suuri onni saada sinut oikealla hetkellä meidän lapsen elämään. Hän opiskelee tällä hetkellä kuvataidelukiossa ensimmäistä vuotta. Uskon vahvasti, että sinulla oli tähän vaikutusta: kun hän näki, että teet taidetta työksesi ja että sillä voi oikeasti elää. Hän uskalsi sen vuoksi alkaa haaveilla ja toteuttaa omaa tietään taiteen parissa.
Opetustyö & kurssit
Nautin kurssistasi todella paljon! Osa syy siihen on varmasti persoonasi, joka on todella hurmaava. On ihanaa miten omana itsenäsi teet työtäsi ja miten se kantaa myös nuoria uskaltamaan olla oma itsensä samalla, kun näytät niin rohkeasti esimerkkiä. Läsnäolosi oli todella aitoa ja koko kurssin sisältö oli hyvin pohdittu ja ihanasti toteutettu. Jokaisen omat ideat ja toiveet otettiin myös todella ihanasti huomioon!”
Varjojen Voimaa- kurssi, Kajaanin Tyttöjen Tupa
Oli todella inspiroivaa kuunnella, mitä kaikkea olet taitelijana tehnyt- antoi ideoita omaa tulevaisuutta ajatellessa. Ja tämä koukuttaa (varjonuken rakennus)- en haluaisi lopettaa!
Oli hienoa, kun kerroit omista kokemuksistasi avoimesti. Se teki projektiin ryhtymisestä helppoa. Työpaja auttoi omien ajatuksien käsittelyssä.
Oli kiva kun sai tehdä jotain luovaa ja sai itse vaikuttaa toteutukseen- tosi mukavaa!
Oli mukava tutustua sinuun; nähdä erilaisia, monivärisiä varjohahmoja, joita olit tehnyt ja oppia tekemään varjoja itse. Odotan innolla näitä varjopajoja lisää, ja että pääsisin tekemään enemmän varjotaidetta.
Kiusattu.- kampanja: Mielen varjot- työpaja
En muista nähneeni oppilaita niin keskittyneinä ja uppoutuneina kuuntelemaan kaikkea, mitä esimerkiksi omista kokemuksistasi kerroit. Kokonaisuus oli vaikuttava ja vakuuttava! Tapasi käsitellä kiusaamista on ainutlaatuinen ja koskettava. Siinä välittyi aito kohtaaminen ja se kosketti varsinkin niitä, jotka ovat kokeneet kiusaamista ja myöskin niitä, jotka ovat joskus kiusanneet.
Päivä avasi varmasti nuorten silmiä ja antoi aihetta ajatella, miten pitkälliset jäljet kiusaamisella voi olla. Sinun esimerkkisi rohkaisee nuoria ja antaa heille toivoa, että kaikesta voi selviytyä ja vaikka kiusaaminen jättää arpia, se ei määritä koko elämää.
Olen todella kiitollinen, että oppilaani saivat kauttasi ja ohjauksellasi käsitellä kiusaamista uudella tavalla. Toivon, että mahdollisimman moni nuori saisikin kokea saman!
En ole koskaan nähnyt oppilaita työskentelemässä näin intensiivisesti ja keskittyneinä!
Parasta, mitä meidän koulussa on tapahtunut!
Oppilaat (nämäkin) tykkäsivät paljon työpajoistasi ja sinusta. Sinun tapasi olla nuorten kanssa on todella mahtavaa!
On vain yksinkertaisesti hienoa seurata työkentelyäsi ja ammattitaitoasi. Olet niin oikealla alalla kuin vain ihminen voi olla.
Näin pienryhmän ohjaajana vaikutuin siitä, miten mahtavalla tavalla oppilaat ottivat vastaan sinun avoimen, keskustelevan ja lämminhenkisen otteen! Tämä taidemuoto yhdistettynä sinun persoonaasi sai haastavankin oppilaan avautumaan ja heittäytymään mukaan tekemiseen. <3
Lapseni kertoi puhuneensa kanssasi koulukiusaamiskokemuksistaan. Suuri kiitos sinulle hänen kuuntelemisestaan ja erityisesti hänen tekemänsä varjoteoksen huomioimisesta. Hänelle kuvaamataito on erityisen tärkeää ja rakasta ja myös hänen töitään on kiusaajien toimesta arvosteltu.
Oli voimaannuttavaa kuulla, kuinka sait omilla teoillasi koulukiusaamisen päättymään, ja selvisit. Toivon kaikkea parasta sinulle <3





Esityksistä sanottua
Helvetti 7- varjoshow
Unenomaista, monitasoista. Upea omalakinen, kaksiulotteinen maailma. Todella hieno ajatus tuoda varjotaidetta rock- keikan yhteyteen.
Hämmentävää, mut helvetin hienon näköstä! Oikeeta taidetta! Musiikki toimii myös hienosti.
Heti kun homma alkoi, näki heti, että kyseessä on varjoteatterin ammattilainen! Todella hienon näköistä.
6/5!! Upeaa ja mahtavaa!!
Oikeaa taidetta!
Olen miettinyt lähiakoina paljon juuri ihmisyyttä, ja nyt kyllä kosketti paljon senkin puolesta. Tällaisen nähtyä inspiroituu ja haluaa päästä itse tekemään taidetta.
