Campaigning against school bullying: a newspaper article about my working

Paula Vilmi knows what a shadow bullying casts on life, now she wants to participate in the fight against bullying

When I moved to a city school in the center of Kuhmo in the third grade, the bullying started, says artist Paula Vilmi, who lives part of the time in Kaavi.

Things were stolen and broken, there were comments about my appearance. I went through puberty early, my body changed and I looked different from the others. Also my friend was bullied. I wanted to be strong and be able to protect her.

When the class was going to the swimming baths, Paula had been sick at home.

The mental discomfort turned into a fever.

Eventually, the bullying stopped, but it left a shadow on Vilmi’s life – as an adult, she has suffered from anxiety, panic attacks and a lack of trust in people.

However, little Paula grew up to be a strong and energetic person who follows her own path – an art professional who now wants to do her part in the fight against bullying at school. In her KIUSATTU. campaign, Vilmi travels to schools and events to share her experiences of being bullied at school and to lead shadow workshops for young people.

Last week, Vilmi visited Juankoski Junior High School.

Bullying is almost everywhere, here too. I contacted the Juankoski Parish Council, and they came on board as funders.

In the shadow workshop, students build shadow works related to the theme, which are then used to create a communal shadow installation for the school.

Shadow art is literally based on creating shadows – sometimes they are made with their own hands, but Vilmi has become familiar with shadow figures constructed in different ways. When this is placed in front of a light source, a shadow is created on the surface.

In addition to art, encounters with young people have generated important, meaningful discussions.

– There have been great young people, the reception has been really warm. I have heard feedback from young people that when school bullying has come to light here, the teachers have been very quick to intervene.

Vilmi also collects young people’s experiences of school bullying. She publishes them anonymously on the campaign’s Instagram account and as part of the Pahvimaamari exhibition she has held in Kemijärvi.

Vilmi urges those who are bullied to talk to someone about it – a friend, a parent, a teacher, anyone.

– There is always someone who can help. I couldn’t do it myself, so I understand also this situation.

What would she like to say to those who are suffering from bullying?

– Don’t give up, talk to someone and dare to seek help. You will get through everything – and from the bottom of my heart I can say – stronger than ever.”

Vilmi has always been a person who follows her own path – and has also heard about it in the adult world. She wants to spread the good news of diversity.

– Diversity is the best. If everyone were the same, it would be boring. Let’s find our own paths, where everyone is free to be who they want to be. There’s a really good person inside everyone – even bullies – sometimes we’re just on the wrong path.

Writer of the newspaper article Sanni Hakkarainen, Koillis-Savo

Miksi taiteilijat tekevät omakuvia??

Miksi taiteilijat tekevät omakuvia??

Olen törmännyt monesti varsinkin ei taiteilija-tallaajien pohtivan taiteilijoiden omakuvia & miksi niitä tehdään.

Tätä pohdin itse asiassa itsekin vielä muutama vuosi sitten, kun olin ”vain” esiintyjä/näyttelijä enkä ollut vielä tehnyt stillejä teoksia ( joita aloin muuten tekemään ns. koronan pakottamana, kun esiintymiset peruuntui- että pystyin jatkamaan työtä varjotaiteen parissa. And now I <3 it! )

NIIN mutta asiaanasiaan Miksi taiteilijat tekevät omakuvia?

”Omakuva on paitsi kuva fyysisestä sinusta, se kertoo yleensä myös jotain sisimmästäsi, ajatuksistasi, luonteestasi tms. Omakuvalla taiteilija haluaa kertoa ulkomuodon lisäksi myös persoonallisuudestaan. Omakuva voi olla realistinen tai täysin abstrakti tai jotain siltä väliltä. ” Näin kertoilee google ja hyvin kertoileekin tällä kertaa- näinhän se on.

Omalla kohdalla olen huomannut, että omakuvia on alkanut syntymään, kun olen alkanut tulla sinuksi omien eri puolien kanssa (ja myös koittujen einiinhyvien- kokemusten kanssa): näitä puolia/kokemuksia on helpompi tuoda esiin omakuvan kautta kuin esimerkiksi kirjoitellen tai puhellen, mm. yhteiskunnan luomien/ yhteiskunnassa vallitsevien käsitysten ja uskomusten takia, tai ihmisten (paljon) tekemän lokeroinnin vuoksi.

Itse sanon kaikelle lokeroinnilla NO NO. Menneen kauden heiniä #solastseason

Ruoska heiluu. Itsekriittisyys ja suorittaminen: miten eroon?

Varsinkin moni taiteilijasielu tietää varmasti olotilan, kun alkaa työstämään jottain ja ei vain lähde. Tai että työstämiseen meneekin paljon enemmän aikaa, kun olet aatellut, koska lähtee, mutta mikään mitä teet, ei miellytä tai ei näytä yhtään siltä, mitä olit ajatellut.

#itsekriittisyys #perfektionismi #suorittaminen

Ja loppujen lopuksi kaikki itsekriittisyys aiheuttelee sen, että jumitut entistä enemmän ja olet entistä itsekriittisempi. Väkevä noidankehä.

On se ihmismieli vallan älytön kapistus.

Täällä onpi ollut käynnissä ensimmäisen isomman (ja itselle hyvinni tärkeän) varjonäyttelyn kokoamisen raju tuuminta & rakentaminen. Varjokuvia on tullut rakennettua ranne vääränä ja matka on ollut melkoisen takkuileva, erikoinen ja ruoskantäyteinen- itsekriittisyys on ollunna niin vahvaa ja armotonta, että huhhuh ja hyhhyh — (näyttely on siis vasta marraskuussa, van kun sitä mm. esiintyy ja opettaa myös, niin on taottava, tai yritettävä takoa, kun pysttyy ja aivot on tanassa)

Vasta parin kuukauden ajan, kun oun tehnynnä satoja harjotuksia ja meditaatioita armollisuuteen, itsekriittisyyteen ja suorittamiseen liityen, on alkanut lähteä. Ja kaiken rämpisen jälkeen Se tunne on aika uskomaton <3 (laitan tännekin loppuun linkin yhteen , suorittamiseen liityvään meditaatioon, mikä on auttanut minua paljon)

Mutta niin kai se on, jotta jos ei kiinnostaisi ja kaikki kelpaisi tyyliin ”van se välttää” (niinku Kuhmossa on tapana sanailla) ei kai se sitten olisi niin tärkeää

#taide #elän #elossa

Silti sitä armollisuutta ihteä kohtaan voisi kyllä opetella ruoskan heiluttelun välissä.
On se aika tärkeää

Armollisuutta siis ihteä kohttaan ja hymyä, ja vähän tähtipölyähi kaikille kevään poluille.

Yhteisötaidetta nuorten kanssa Lapissa: Miten syntyi tunteita herättänyt Kaikki / Ei mitään- varjoinstallaatio

Muutin Lappiin Kemijärvelle vuonna 2024. Sosiaalisena höpöttelijänä tapani on ollut kierrellä ympäri Kemijärveä ja jututtaa eri- ikäisiä kemijärveläisiä kemijärveläisyydestä. Yllättäen marraskuussa -24 Kemijärven kaupunki pyysi minua osallistamaan kemijärveläisiä nuoria varjotaiteen pariin, että kemijärveläisten nuorten ajatukset & ääni saataisiin jotenkin näkymään ja kuulumaan. Niinpä otin varjosalkkuni ja viipotin vierailemaan Hillatien kouluun! Let´s go!

Kemijärven Hillatien koulussa pääsin työhelemään 7. ja 9. luokkalaisten kanssa. Tuntien ja rakennettavien varjokuvien aiheeksi otettiin Kemijärvi ja kemijärveläisyys. Lähdimme pohtimaan nuorten kanssa mitä on kemijärveläisyys; millainen on kemijärveläinen; mitä Kemijärvellä on; mikä on hyvää; missä olisi parannettavaa.

Tavoitteenani oli huomioida jokaisen nuoren mielipide ja ajatus, ja näin selvittää mitä nuoret oikeasti miettivät. Ei kiiltokuvakerrontaa tai vain hyvään keskittyviä kysymyksiä pohdittavaksi vaan nuoret saivat rakentaa ajatuksensa varjotaiteen muotoon juuri sellaisina kuin kukin nuori aiheen näki, koki ja ajatteli. Yhteisten päivien aikana syntyi hienoja keskusteluja, kommentteja ja varjokuvia!

7.luokkalaiset työn touhussa: varjosuunnittelua

TÄÄLÄ EI OO MITÄÄ

Jos kuljeskelit Kemijärven Taivaan tulien aukion liepeillä joulu- tammikuun aikana ja näit tyhjän liiketilan ikkunassa kyltin TÄÄLÄ EI OO MITÄÄ. Tämän totesi tunneilla eräs nuori. 30 minuuttia kyseinen nuori vain istui paikoillaan ja toisti minulle uudestaan ja uudestaan ”Mutta kun täällä ei ole mitään, niin mitä minä rakennan!?” Totesin, että rakenna tuo tuntosi, että täällä ei ole mitään. Ja niin hän teki, ja tarkkaan tekikin. Huomasin, että hänelle oli hyvin tärkeää saada ajatuksensa Kemijärvestä esiin. Ja näin valitettavasti koki moni muukin nuori: että kemijärvellä ei ole nuorille mitään, ei toimintaa tai tapahtumia.

Ikkunassa seisoo myös mm. ihmishahmo, johon on kirjailtu teksti ”itsekäs”. Kyseisen työn tehneet nuoret kirjoittivat: ”Itsekkyys huokuu kemijärveläisistä lähes joka tilanteessa, sekä vanhoista että nuorista”.

TÄÄLÄ O KAIKKI

Keskusteluissa nuorten kanssa esiin nousi ja varjokuviksi rakentui pienen pohdinnan jälkeen myös paljon hyviä asioita, mitä meillä täällä Kemijärvellä on. Varjokuviksi muuntui muun muassa Kemijärven luonto; lumipallonheittokisa sekä ralli-tapahtuma.  Moni nuori tuumi, että onhan meillä Kemijärvellä toisaalta vaikka mitä, kaikki ja kaikkea.

Nuorten sekä vanhempienkin paikallisten tarinoista inspiroituneena sekä nuorten teoksia tukemaan rakensin vielä itse muutamia varjokuvia nuorten teosten joukkoon, ja niin syntyi yhteisöllinen Kaikki / Ei mitään- varjoteosten kokonaisuus.

Palautetta varjojen toivottomuudesta

Teoksia oli nähtävillä Kemijärvellä Taivaan tulien aukion liikehuoneistojen näyteikkunoissa parin kuukauden ajan. Oli mielenkiintoista seurailla ihmisten reagointia ja kommentointia varjoteoksiin liittyen. Teoskokonaisuutta kiiteltiin paljon: miten se piristi kaupunkikuvaa, mutta kantautuipa korviini negatiivisempaakin palautetta. Kuulin, että osaa oli häirinnyt Täälä ei oo mitää- kyltti, joka oli kuulemma ”Liian voimakas” ja ”Luo toivottomuutta”.

Minulle tärkeimpiä asioita työssäni on se, että kun käsittelen nuorten kanssa erilaisia aiheita, nuorten näkemykset, ajatukset ja mielipiteet myös tuodaan esille juuri sillä tavalla ja sellaisina kuin nuoret mielipiteensä esittävät tai toteuttavat. Vain näin me voimme minusta kuunnella nuoria ja nähdä oikeasti nuorten tunnot ja olot.

Kun joku nuori oikeasti kokee suurta toivottomuutta kemijärveläisyydestä, asuinpaikastaan, kotikunnastaan, niin minusta kannattaisi ennemmin keskittyä pohtimaan, mitä voimme tehdä, että näin ei olisi kuin käyttää energiaa närkästyneeseen pohdintaan, kuinka nuoren taideteos loi toivottomuutta kaupunkikuvaan.

Ja ehkäpä tuo toivottomuus oli hyvä nähdä- jospa se herättelisi niitä, jotka voivat asioita kehittää.

Paniikkikohtaukset: vaikutus elämään ja miten selvisin

Yksittäiset paniikkikohtaukset ovat varsin yleisiä: ainakin joka viides on joskus kokenut paniikkikohtauksen. Varsinaisessa paniikkihäiriössä kohtaukset toistuvat. Lähde Terveyskirjasto.fi

Paniikkikohtaus yhtäkkiä yöllä

Oli vuosi 2013. Elämässä tapahtui tuohon aikaan paljon surullisia ja lamaannuttavia asioita. Eräänä yönä heräsin rajuun, outoon kohtaukseen, joka kesti monta tuntia. Makasin sohvalla täysin lamaantuneena: käteni ja jalkani tärisivät ja puutuivat; en saanut henkeä, sydän löi todella lujaa- luulin, että kuolen. Sinnittelin aamuun ja pääsin lääkärille. Lääkäri totesi kohtauksen paniikkikohtaukseksi, vaikkakin ihmetteli kohtauksen kestoa (yleensä paniikkikohtaukset kestävät joitakin minuutteja). En ollut ennemmin kokenut mitään vastaavaa, ja olin ollut aina hyvin positiivinen, iloinen ja sosiaalinen, mutta tuon yön jälkeen moni asia muuttui.

Paniikkihäiriö: päivittäinen pelko kohtausten uusiutumisesta

Aloin saamaan paniikkikohtauksia toistuvasti, jotenka olotila muuttui nimellisesti paniikkihäiriöksi. Kuukaudet uusien, itselle tuntemattomien olotilojen kanssa olivat melkoisen uuvuttavia. Tuntui, että kadotan itseni täysin. Mielessä oli lähes kokoaikainen pelko, milloin ja missä paniikkikohtaukset tulevat, ja näin ne vaikeuttivat koko ajan elämää, olemista ja tekemisiä. Sitä vain toivoi, että kohtaukset loppuisivat tai eivät enää palaisi ja voisi olla taas omaitsensä.

Eri tasoiset paniikkikohtaukset: välillä lieviä, välillä täysin lamaannuttavia

Välillä kohtaukset olivat lievempiä, oli vain hikoilua, jalkojan ja käsien puutumista. Vähän rajumpien kohtausten aikana en saanut kunnolla henkeä enkä pystynyt syömään, koska olin varma, että tukehdun ruokaan (jätin pois mm. kaiken ”terävän ruuan” kuten sipsit, koska pienikin pala aiheutti paniikkikohtauksen ja pelon, että tukehdun).

Kaiken keskellä oli kokonaikainen tunne, että tunnen kaiken (kehossani), mutta en tunne mitään. On selvää, että masennus oli tullut paniikkikohtausten myötä mukaan kuvioon, koska olo oli välillä todella utuinen, vaikea ja vetämätön. Suurimpana se, ettei mikään tuntunut miltään.

Yöstä selviytyminen: kahden sentin patja ja Karvakamut

Oli kausi, etten saanut kohtausten takia öisin nukutta, koska pelkäsin. Siirryin nukkumaan sängyltä kahden senttimetrin paksuiselle patjalle sängyn viereen (mikä oli melkoinen ihmetys kumppanilleni).

Myöhemmin, mietin miksi. Luulen, että se auttoi minut pysymään edes jotenkin öisin tässä ja läsnä: kun tunsin koko ajan jotain todellista, eli kovan lattian selän alla.

Yölliseksi turvaksi mudostui myös Karvakamut- elokuva, jota saatoin katsoa putkeen aamuun asti. Näin selvisin öistä.

Tunne hulluksi tulemisesta

Pahimpana koin, miten sen kirjoittaisi, päässä tuntuvan kohtauksen: kaikki kehon tuntemukset kulminoituivat äärimmäisen ahdistavaksi ja kuolettavaksi tuntemukseksi siitä, että sekoan ja tulen hulluksi. Kohtaus alkoi joka kerta todella selvällä mielikuvalla (aivan kuin olisi katsonut kauhuelokuvaa), että minut laitetaan suljetulle osastolle ja menetän kaikki ystävät ja ihmiset ympäriltäni enkä kykene enää koskaan parantumaan vaan vietän lopun elämäni osastolla jonakin toisena, täysin vieraana itselle ja kaikille muille.

Tuota tunnetta on vaikea kirjoittaa edes ylös, koska se on jotain äärimmäisen lamaannuttavaa, ahdistavaa ja pelottavaa, kuin kuolisi maailman eniten kipua aiheuttavaan tautiin, joka ei ole kehossasi vaan päässä.

Fyysiset tuntemukset pystyin jotenkin kestämään, mutta tätä en. Koin tuon olotilan muutaman kerran: viimeisellä kerralla, kun sain kohtauksen, mietin, että jos vielä kerran koen tämän, minun on aloitettava lääkitys (josta siis kieltäydyin, koska halusin lääkkeiden sijaan puhumaan terapeutille- koen, että lääkkeet poistavat olon hetkellisesti, mutta eivät poista sitä, mikä olotilat oikeasti aiheuttaa, se on puhuttava ulos, käytävä läpi). Onnekseni tuo oli viimeinen kerta

Paniikkikohtauksen alkaminen: tunne, että kädet kasvavat

Paniikkikohtausten yksi erikoisimmista oireista minulla oli tunne, että kädet kasvavat valtaviksi. Tuo käsien kasvun tunteminen herätti myös yhtäkkisen muiston lapsuudesta: sain todella pahan hengenahdistuskohtauksen mummoni luona. Mummolassa oli kissa ja myöhemmin selvisi, että olen allerginen kissoille.  Eli olin kokenut tietämättäni paniikkikohtauksen tuolloin 6-vuotiaana.

Apua paniikkikohtauksiin

Minulla paniikkikohtaukset lievenivät, kun kävi terapeutilla ja puhuimme läpi asioita, jotka mahdollisesti edesauttoivat paniikkikohtausten laukeamisessa. Paniikkikohtausten selättämiseen auttoi myös kung fu-matka Kiinaan, jolle olin lupautunut jo pari vuotta aiemmin.

Harrastin siis nuihin aikoihin kung fua, mikä myös osaltaan esti totaalisen hajoamisen: vaikka treeneihin meno oli välillä todella pelottavaa, kuten päätös lähteä sovitulle kung fu-matkallekin, fyysinen tekeminen esti paniikkikohtausten tulon. Kiinan reissun jälkeen kohtauksia myös tuli huomattavasti harvemmin, mistä johtuen pelko alkoi hiljalleen hävitä ja olo parani.

Paniikkihäiriön alla minua auttoi myös taiteen tekeminen. Tein paniikkikohtausten aikaan varjoteatteriesitystä Liisa Ihmemaassa- sadun pohjalta. Tekoprosessi paniikkihäiriön alla oli sekava, mutta samalla tekemiseen keskittyminen kuitenkin auttoi oloa yleisesti, jälleen: etten hajonnut täysin.

Kukaan ei ole yksin näiden olojen kanssa

Kun vuonna 2015 paniikkikohtaukset olivat loppuneet lähes kokonaan (erikoisen ahdistuksen kokemus kyllä jätti jälkeensa useaksi vuodeksi), minulle tuli olo, että haluan jakaa kokemuksiani liittyen näihin mielen tummempiin tuntemuksiin, jos pstyn sillä tavalla auttamaan muita samoja kokevia. Niinpä aloin rakentamaan varjoesitystä oloihin liittyen.

Varjoesitystä varten juttelin kokemuksista eri-ikäisten nuorten kanssa ja haastattelin nuoria: halusin myös selvittää, kuinka paljon yhteneväisyyksiä ja samankaltaisuutta eri ihmisillä on näitä oloja koettaessa.

Erityisesti mieleeni on jäänyt keskustelu erään nuoren kanssa,kun kerroin hänelle tuntemuksesta, että käteni kasvoivat. Nuori katsoi minua hyvin hämmentyneenä ja totesi: ” Sinäkö tiedät myös tunteen, kun kädet kasvavat? Luulin, että kukaan muu ei tiedä sitä”

Kokemusten jakaminen

Näistä mielen varjoista puhuminen on äärimmäisen tärkeää. Omalta osaltani koetan laajentaa ihmisten tietoisuutta jakamalla kokemuksiani niin taiteen avulla kuin opettaessa. Tällä hetkellä työstän suurempaa Mielen varjot- varjonäyttelyä, johon toteutan varjoteoksia liittyen näihin tummempiin mielen tiloihin. Samalla kohtaan nuoria, kerron kokemuksistani ja haastattelen nuoria aiheeseen liittyen. Haastatteluista saatua materiaalia liitän mm. tekstien muodossa näyttelyn yhteyteen.

Olinko hullu? En. Oletko hullu? Et

Tämä ei ole hulluutta vaan ihmismielen tuntemuksia, joita (valitettavasti) monet kokevat, tuntevat ja käyvät läpi. Jaetaan siis rohkeasti tuntojamme ja puhutaan niistä- näin me voidaan auttaa toinen toisiamme

Jos sinulla on samanmoisia kokemuksia ja haluat kirjoittaa niistä, minulle voi laittaa mailia varjojenkesyttaja@gmail.com

Pidetään huolta toisistamme <3

KIUSATTU.-kampanja: Miksi joku kiusaa?

Kiusaaminen: Miksi joku kiusaa?

Erilaisuus on siistiä & rikkaus- pirun naurettava syy kiusata

Pohdin vuosien saatossa, miksi juuri minua kiusattiin. Pitkään ajattelin, että olin jotenkin helppo kohde: oli aikainen murrosikä ja olin myös vähän erilainen kuin muut, oman tien kulkija enkä esimerkiksi pitänyt samanlaisia (muoti)vaatteita kuin mitä muut piti- en halunnut, halusin olla omanlainen ja pitää vaatteita, joista itse tykkäsin, muotia tai ei.

Ja siltikin kiusaamista oli vaikea ymmärtää: minusta erilaisuus on aina ollut rikkaus ja pirun hienoa. Ja loppujen lopuksihan me ollaan kuitenkin kaikki erilaisia- eli todella järjetön, hyvin nössö syy kiusaamiselle..

 

Kiusaaminen = kiusaajan heikkous

Myöhemmin tajusin, että kiusaaminen ei liittynyt meihin tai minuun, ihan sama minkälainen sitä on, kiusaajat kiusaa joka tapauksessa, koska hyö on itse jotenkin epävarmoja, heillä oli huono olo tai he ovat itse kiusattuja ja koittavat nostaa itsetuntoaan kiusaamalla muita (tämänkin näin, kun yksi minun kiusaajista joutui itse kiusatuksi ja heti sen jälkeen tuli kiusaamaan minua).

Yksi syy kiusaamiseen, johon on tullut myös törmättyä, on kateus. Kun sinulla tai sinussa onkin jotain, mitä kiusaajalla ei ole: kateus muuttuu kiusaamiseksi ja ivalliseksi kommentoinniksi.

Kerro kiusaamisesta

Minä en kertonut kiusaamisesta kenellekkään ja myöhemmin olen pohtinut, miksi. Tunsin kuitenkin luotettavia aikuisia. Se oli kai osa perin suomalaista ajattelutapaa tyyliin ”prkl minä kyllä pärjään itse” (mikä on siis ollut pikkulikasta asti syvällä sisällä).

Mutta nyt ajattelen, että olisi pitänyt kertoa  jollekin heti- ihan heti, kun ensimmäiset kiusaamiskommentit tärähtivät ilmoille. Sitä olisi selvinnyt paljon vähemmällä- niin silloin alakoululaisena kuin myöhemminkin. Olisi ollut sinut itsensä kanssa aikasemmin.

Sisäistä epävarmuutta ja vääristynyt kehonkuva

Vielä vuosia kiusaamisen jälkeen olin sisältä vaihtelevasti epävarma riippuen elämän tilanteista: käymistäni kouluista; sen hetkisestä asuinympäristöstä ja ympärillä olevista, vaihtuvista ihmisistä. Kehonkuvani oli vuosia vääristynyt: tunsin olevani jotain (pahaa ja rumaa), mitä en kuulemma ollut. ihmissuhteissa olo oli välillä hyvin haastavaa: oli pirun vaikea uskoa, että toinen ihminen, ja tässä kohtaa juurikin mies, voi oikeasti haluta pelkkää hyvää.

Loppu kiusaamiselle

Miten minun kiusaaminen koulussa loppui ? Yhtenä aamuna minut valtasi yhtäkkiä olo, että tämä oli tässä- päätin, että minua ei enää kiusata. Menin kouluun ja näin heti muutaman kiusaajista. Käskin heidät tulemaan koulun jälkeen pyörätelineille (tuolloin Kuhmossa nuorten kesken asioita selviteltiin pyörätelineillä).

Kun  kiusaajat tuli koulun jälkeen pyörätelineille, astuin kiusaajien eteen itsevarmuutta uhkuen(olin paljon pidempi kuin nuo tyypit, kiitos aikaisen murrosiän), ja totesin `Kiusaaminen loppuu muuten NYT. Tunsin, että nousin kiusaajien yläpuolella, olin vahvempi. Ja ihmeellistä mutta totta, kiusaaminen loppui oikeasti siihen.

Myöhemmin päätin, että otan elämääni vain ihmisiä, jotka eivät aiheuta minulle huonoa oloa vaan saavat minut nauramaan ja tuovat esiin minun parhaat puolet, ilon ja aitouden. Jos joku yrittää tulla kiusaamaan, lähden pois ja suljen välittömästi kiusaamista virittelevän pääsyn elämään.

 

Kiusaatko sinä?

Muistutan, että pienikin toiselle pahasti sanottu sana, tehty teko tai somessa kirjoitettu viesti voi olla sille toiselle valtava. Eli pysähdy nyt prkl ennenkuin toimit, ja kun pysähdyt ajattele hetki miksi? Kiusaamisessa ei ole mitään siistiä. Siisteintä on hyväksyä kaikki sellaisina kuin he ovat, ilman kiusaamista. Sillon on aidosti vahva ja sinut myös ihtesä kanssa.

KIUSATTU.-kampanja: Minun tarina

Kiusaaminen

#kiusattu_minuntarina @varjojenkesyttaja

Minua alettiin kiusaamaan 3.luokalla, aika lailla nuihin aikoihin minulla alkoi myös murrosikä. Oli nimittelyä ja kommentointia liittyen minun ulkonäköön & muuttuvaan kroppaan; minua kysyttiin seurustelemaan ja myöhemmin sain kuulla, että kaikki oli ollut pelkkää vitsiä; henkilökohtaisia tavaroita rikottiin- minun pyöräkypärä mm löytyi rikottuna ja jään alle upotettuna järvestä– Minulla oli onneksi yksi hyvä ystävä. Hän oli pienempi kuin minä ja häntä kiusattiin myös. Ajattelin, että minun on oltava helvetin vahva, että pystyn suojelemaan häntä. Ja vaikka kiusaaminen aiheutti paljon paskaa me mentiin eteenpäin täysillä & omina itsenämme, uskallettiin olla erilaisia- jälkeen päin ajateltun aika kova juttu kiusatuilta pikkutytöiltä

Vaikka kiusaaminen loppui, sen jättämät jäljet tuntui itsessä ja elämässä pitkään. Parikymmentä vuotta kamppailin oman ulkonäön ja erilaisten ahdistusten & vääristyneen kehonkuvan kanssa. Terapiaan menin 10 vuotta sitten, kun sain paniikkikohtaukset. Aidosti hyvien, minun ympärillä olevien tyyppien (jotka ei aiheuta minkäänlaista pahaa oloa) ja omaan itseen & omiin unelmiin uskomisen ansiosta oun tässä ja nyt. Kiusaamisista selviäminen teki minusta entistä vahvemman- menen eteenpäin täysillä, asenteella ja 100% omana itsenä, pelotta. Kiusaamiskokemukset niinkuin muunkin kokemani kuran upotan taiteeseen mitä teen (mistä johtuukin taiteeni synkkyys vaikka minä olen hyvinkin iloinen), se on minun tapa käsitellä asiat, jättää paska taakse ja mennä kohti uutta

Ja jos joku yrittää kiusata minua tänä päivänä, otan asian heti puheeksi- lopetan kiusaamiset heti kättelyssä ja jos mahdollista otan välittömästi etäisyyttä ihmiseen, joka kiusaamista viljelee. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä kiusaamista, ei minun eikä sinun

Kiusaamisessa ei ole mitään siistiä, se on for wimps and posers, heikkojen hommaa. 

Siistiä on hyväksyä kaikki sellaisina kuin täällä ollaan. Se on vahvuutta #beyou #erilaisuus❤️#kiusaamistavastaan

Jos koet kiusaamista, toivon Paljon voimia- muista, vika ei ole sinussa

Osallistu KIUSATTU.- varjokampanjaan kertomalla oman tarinasi. Kirjoita kiusaamiskokemuksistasi ja lähetä tarina minulle mailitse varjojenkesyttaja@gmail.com

Julkaisen tarinat nimettöminä kampanjan Instagram- tilillä <3

Otan tarinoita vasttaan 31.8.2024 asti

Älyttömät kysymykset, joita minulle on esitetty (joita potkaisen nyt hanurille)

Taiteilijana sitä törmää kuukausittain jos jonkinlaisiin kysymyksiin. Minua ei juurikaan elämä vituttele, tai en hermostu (mielluummin vain naureskelen menemään), mutta joidenkin näiden kysymysten kuuleminen kyllä nostaa joka kerta karvat pystyyn- ja kyllä- vituttaa. Mahtavaa jakaa nämä, vaikka osan ajattelukin lievästi sanottuna ottaa pannuun. Mutta eipä siinä. Ei oteta niin vakavasti.

Kysymys 1.

Hei, teetkö keikkaa ilmaiseksi?

Ei prkl, että tämä kysymys on sapettanut! Kysynpä vaan: leikkaako parturi sinun hiukset ilmaiseksi? Menetkö elokuviin ja kysyt: ”Anteeksi, pääsisinkö ilmaiseksi?” Menetkö leipomoon ja sanot, että aika kallista, saisiko tuon ruisleivän ja nuo viisi munkkia ilmaseksi? Että siitä voi purra ja miettiä minun vastausta. Soita ja kysy, jos ei selvinnyt vastauksesta. (Nykyään ONNEKSI en enää kuule tätä kysymystä, mutta alottaessa kyllä! ELI TSEMPPIÄ ALOTTELEVAT TAITEILIJAT, JOS KUULETTE TÄTÄ, KYLLÄ SE JOSKUS LOPPUU, ehkä)

Kysymys 2.

Niin sinäpä olet vissiin lomalla taas?

Siis mitä? MITEN TAITEILIJA JA KOKOAIKAINEN LOMALLAOLO LIITTYVÄT TOISIINSA? On helvetin surullista, että taiteilijuuteen liittyy edelleen niin paljon negatiivisvivahteisia ajatuksia ja mielikuvia. Aina joutuu selittelemään ja selvittämään, että tekee koko ajan töitä.

Aiemmin, kun kokemusta ja cv:tä ei vielä ollut karttunut eikä sen vuoksi apurahojakaan juuri herunut (apuraha- siinä muuten naurettava nimitys työskentelyrahalla, ELI PALKALLE) tein koko ajan taidetta ilman palkkaa,  joskus työttömyysturvalla (silloin summa oli n. 450e kk): esityksen tekeminen vaatii about 3kk tiivistä työtä, niin siinäpä vasta loma, tai siis työttömän arki, tai siis palkka kuukaudessa. Nimim. Työtön lomailija

Kysymys 3.

Ai, sait apurahaa 8000euroa!! Mitä sinä teet nuin isolla summalla??

Siis mitä? Tämä kysymys pöyristytti: kyseessä on NELJÄN KUUKAUDEN työskentelyraha, eli 2000 euron kuukausipalkka (hauskaa sinänsä, koska tämän kysyjällä palkka oli varmaan sen 4000e/kk), josta maksetaan vielä MYEL-vakuutus (on about 1000 euroa tuosta 8000 eurosta). Parhaimmillaan sitä tekee töitä sen 10h maanantaista sunnuntaihin. Paljon se tuntipalkka silloin on? Laskepa, ja kerro minullekin. Sehän on niin suuri summa, että ihan puistattaa.

Ja vastakysymys: Mitä Sinä teet palkallasi? Niin ostat ruokaa, maksat laskut, talon jne. Kyllä ihan samoja asioita maksaa myös tämä eriskummallinen luonnonoikku, taiteilija. Meilläkin on suu, jolla syödään.


Kysymys 4.

Ai sait apurahan. Mitä töitä sinä sitten teet, siis niinkuin oikeita töitä?

Siis, nyt en ymmärtänyt. Anteeksi, toistatko kysymyksen.”Ai sait apurahan. Mitä töitä sinä sitten teet, siis niinkuin oikeita töitä?”

Herra auttakoon! Tai Wikipedia. Työn määritelmä Wikipediassa: Työllä tarkoitetaan jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjännitteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen (ansiotyö). Näin. Taidetyö= ansiotyö. Toki se on usein helvetin mukavaa työtä (jos se kiikastaa), mutta tiesitkö, että työ voi olla pirun mukavaakin.

Ja vielä: apurahalla tehdään normaalisti töitä- se on palkallista työtä, jossa palkkana vain on saatu työskentelyraha (=apuraha), ei perseen venyttelyä. Apurahan kanssa ei useimmiten saa edes tehdä muuta työtä, koska apuraha on palkka niille kuukausille, joille se on myönnetty (poikkeuksia on, mutta saahan ”normaali”töidenkin lisäksi tehdä muuta työtä, DAA- miksi onkin merkillistä, että apurahatyön lisäksi ei aina saa tehdä muuta työtä..Mutta se onkin toinen kirjoitus). 

Kysymys 5. (tämä on vain niin sympaattinen ja hymyilyttää joka kerta, että pistettävä loppuun, ettei touhu mene liian vakavaksi, hyi vakavuus!)

”Ai teet varjoteatteria, niin eli lapsille, niinkuin käsihommia, näitä” (ja kysyjä useimmiten näyttää käsillä tehtävää haukkuvaa koiraa)

Itse asiassa tällä hetkellä teen töitä nuorten ja aikuisten parissa. Ja myönnän: en etes osaa tehdä käsivarjoja. Niin mitä minä sitten teen? No jotain selviää mm. videolta, jossa työstän varjointroa Kotiteollisuudelle. Katopa se 😉

Lisää kysymyksiä? Antaa paukkua, minä vastaan paula.vilmi@gmail.com

”Varjoteatteri on vain lapsille” & 4 muuta väärää oletusta varjoteatterista

Valkoinen kangas. Kankaan takaa näkyy mustavalkoisia, pieniä varjoja. Esiintyjä on piilossa kankaan takana. Katsojina istuu lapsia. = Varjoteatteri

Kylläpä kyllä, tämä on hyvin tavanomainen käsitys ihmisillä varjoteatterista Suomessa. Tässä blogikirjoituksessa rikon nuo suppeat käsitykset, joihin törmään harva se hetki, ja lataan pöytään (kenties) jotain uutta, mikä toivottavasti muuttaa Sinunkin käsityksiäsi varjoteatterista ja sen äärettömistä mahdollisuuksista <3

1.”Varjoteatteri on vain lapsille”

Tähän minulla on kaksi sanaa: Ei ole

Opetin varjoteatteria lapsille 10 vuotta, koska varjokurssien ja – esitysten markkinointi nuorille ja aikuisille oli tuolloin mahdotonta, töitä ei siis yksinkertaisesti saanut. Viitisen vuotta sitten päätin, että aika on kypsä ja aloin suhteellisen tunteella survomaan itseäni nuorten varjo- opettajaksi. Kova työ tuotti kuin tuottikin tulosta ja tällä hetkellä opetan pääasiassa nuoria.

Sooloesityksissä minulla on taasen Pinnan alla- esitys, mikä on suunnattu vain aikuisille, se ei missään tapauksessa ole lapsille. Olen joutunut käännyttämään Pinnan alla- esityksestä lapsiperheitä pois ovelta, koska jos nukke- tai varjoteatteri mainitaan esityksen markkinoinnissa, monet ajattelevat automaattisesti, että esitys on lapsille. Mutta EI OLE.

2. ”Varjoteatterissa varjot tehdään käsillä”

Perhana. En osaa tehdä käsivarjoja 😀 Olen ollut kerran mukana varjoesityksessä, jossa tein käsillä joutsenen. Siinäpä se, eli vastaus: ei tehdä aina. Tämä on vain yksi tyyli tehdä varjoteatteria, joka vaatii myös hyvin paljon harjoittelua ja paneutumista, kuten omakin tyylini. Tämän vuoksi en ole asiaan paneutunut.

Minua henkilökohtaisesti kiehtoo myös enemmän rakentaminen, ihmisnäyttelijän/esiintyjän yhdistäminen rakennettuihin varjohahmoihin sekä uuden kehittäminen, joten käsin toteutettu varjoteatteri jääköön muiden haltuun. Mahtava tyyli siis sekin, kun sen osaa!!

Käytän kyllä käsiäni osana hahmoja, mutta en tee käsillä hahmoja.

 

3. ”Varjoteatteri tehdään kankaan takaa”

Kyllä perinteisesti. Minä rakastuin siis varjoteatteriin vuonna 2007, mutta näyttelijätaustaisena minulla oli sanotaanko aika kova himo näkyviin kankaan eteen. Niinpä käänsin varjoteatterin perinteisestä poiketen niin, että teen varjot kankaan edessä, yleisön puolella.

Yleisö näkee varjojen ja varjohahmojen lisäksi siis myös minut. Joskus toimin näyttelijänä (kuten esimerkiksi sooloesityksissäni), joskus toimitan taasen enemmän esiintyjän osaa käyttäen itseäni yhtenä osana varjojen maailmaa. Erona, että näyttelijänä näyttelen puhtaammin roolia, esiintyjä esiinnyn ilman varsinaista roolia.

Palaute tyylistä on ollut ihanaa: kun varjojen lisäksi voi nähdä minut esiintyjänä sekä kaikki varjorakennelmat, joista varjot syntyvät katsojat löytävät esityksistä paljon erilaisia tasoja.

 

3. ”Varjoteatterissa varjot ovat mustavalkoisia”

Tämä on jännä oletus itselle, koska olen aina tehnyt värillisiä varjoja. Jo vuonna 2007, kun aloin tutustumaan varjomeininkeihin, oli selvää, että varjoihin oli saatava myös värejä. Kokeilujen kautta löysin oman tavan värien toteuttamiseen.

Rakennan siis sekä mustavalkoisia että värillisiä varjohahmoja. Jokaisen rakenteilla olevan varjohahmon kohdalla mietin, onko hahmo mustavalkoinen vai värillinen ja miksi, samoin teen esitystä valmistaessa: mitä värit merkitsevät, miksi niitä on jossain kohtauksessa ja jossain kohtauksessa ei. Tähän taas vaikuttavan muun muassa tunteet, joita varjoilla haluan kulloinkin ilmaista.

 

5. ”Varjoteatterissa varjot ovat pieniä”

Olen nähnyt paljon varjoteatteria, jossa varjot tosiaan ovat pieniä. Eli varjohahmoista (perinteinen sana muuten on Suomessa varjonukke, mutta minusta se kaventaa *varjohahmon kuvaa- lue enemmän alta) luodaan valolla sen kokoinen kuva kuin minkä kokoinen itse rakennettu varjohahmokin on.

Minua kuitenkin (ehkä eniten) kiehtoi juuri skaaloilla leikittely. Niinpä aloin harjoittelemaan valon ja varjon käyttäytymistä suurissa tiloissa: miten saada 20senttisestä varjohahmosta 2metrinen.

Ja jos varjohahmosta haluaa kymmenmetrisen varjokuvan, on se otettava huomioon jo hahmoa rakentaessa: ihan perusvarjohahmo ei tässä kohtaa enää nimittäin toimi täysin. Mutta mahdollista siis sekin!

*Varjohahmo (tai ”varjonukke”) on englanniksi shadow puppet eli EI shadow doll: doll on nukke, jolla leikitään ja puppet on teatterissa käytettävä nukke (huomaa Suomen kieli nukke-nukke, vaikka tarkoitus on aivan eri).

Tämä on minusta yksi asia Suomessa, mikä jo osaltaan kertoo siitä, että varjoteatteri (usein kuulen puhuttavan myös varjonukketeatterista) tai ylipäänsä nukketeatteri yhdistetään useimmiten lapsiin. Lapset leikkivät nukeilla, nuket ovat osa erityisesti lapsuutta ja lasten maailmaa.

Kysseessä on kuitenkin teatterissa ja taiteessa käytettävä ”asia”, joka kuuluu kaikille. Tästä syystä olen ottanut käyttööni varjohahmo- termin.

Toivon tämänkin osaltaan laajentavan ihmisten mielikuvia ja näkemyksiä varjoteatterista Suomessa <3