Miksi taiteilijat tekevät omakuvia??

Olen törmännyt monesti varsinkin ei taiteilija-tallaajien pohtivan taiteilijoiden omakuvia & miksi niitä tehdään.

Tätä pohdin itse asiassa itsekin vielä muutama vuosi sitten, kun olin ”vain” esiintyjä/näyttelijä enkä ollut vielä tehnyt stillejä teoksia ( joita aloin muuten tekemään ns. koronan pakottamana, kun esiintymiset peruuntui- että pystyin jatkamaan työtä varjotaiteen parissa. And now I <3 it! )

NIIN mutta asiaanasiaan Miksi taiteilijat tekevät omakuvia?

”Omakuva on paitsi kuva fyysisestä sinusta, se kertoo yleensä myös jotain sisimmästäsi, ajatuksistasi, luonteestasi tms. Omakuvalla taiteilija haluaa kertoa ulkomuodon lisäksi myös persoonallisuudestaan. Omakuva voi olla realistinen tai täysin abstrakti tai jotain siltä väliltä. ” Näin kertoilee google ja hyvin kertoileekin tällä kertaa- näinhän se on.

Omalla kohdalla olen huomannut, että omakuvia on alkanut syntymään, kun olen alkanut tulla sinuksi omien eri puolien kanssa (ja myös koittujen einiinhyvien- kokemusten kanssa): näitä puolia/kokemuksia on helpompi tuoda esiin omakuvan kautta kuin esimerkiksi kirjoitellen tai puhellen, mm. yhteiskunnan luomien/ yhteiskunnassa vallitsevien käsitysten ja uskomusten takia, tai ihmisten (paljon) tekemän lokeroinnin vuoksi.

Itse sanon kaikelle lokeroinnilla NO NO. Menneen kauden heiniä #solastseason